Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Anssi Kelan erikoiskonsertti Yle Teemalla

Anssi Kelan erikoiskonsertti nähdään Kosketuksessa-sarjassa Yle Teemalla. Ohjelman yhteydessä esitetään myös dokumentti Näin se tehtiin: Nummela, jossa käsitellään Anssin esikoislevyn syntyä. Ohjelmat nähdään 29.10. ja ne uusitaan 2.11.

Konsertti nauhoitettiin viime marraskuussa. Anssi esiintyi bändeineen pienen yleisön edessä Ylöjärvellä lähes kolmen tunnin ajan. Yleisö sai heitellä biisitoiveita ja illan aikana kuultiinkin Anssin soolotuotanto lähes kokonaisuudessaan. Parhaat palat on koottu tv-taltiointiin.

- Monista kappaleista kuullaan melko poikkeuksellisia versioita. Todella hieno ilta, Anssi luonnehtii.

Hän ei tällä hetkellä keikkaile vaan keskittyy kirjoittamaan esikoiskirjaansa, jonka arvioi ilmestyvän vuoden kuluttua. Vasta sen jälkeen on aika työstää uusia lauluja.

- Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja viime vuosina olen alkanut haaveilla romaanin tekemisestä. Jos haluaa tehdä toiveistaan totta, on aloitettava samantien. Siirsin siis musiikin tekemisen sivuraiteelle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö tulisi tekemään musiikkia jatkossakin.

Anssi arvelee omaavansa sopivan luonteen muusikon epävakaaseen ammattiin, koska hän ei yleensä stressaile asioista.

- Musiikki on ala, jossa ollaan koko ajan täydellisesti tyhjän päällä. Vaatii tietynlaista luonnetta, kun mistään ei ole varmuutta. Otan usein elämän vähän liiankin löysin rantein. Välillä hälläväliä-asenne saattaa mennä liian pitkälle, mutta se on tavallaan joskus hyväkin. Näissä hommissa sillä asenteella säästää itseään aika monelta vatsahaavalta.

Anssi ei kasaa itselleen paineita siitä, miten omaa uraansa ja sitä myöten elämäänsä rakentaa.

- Ollaan vikaraiteilla, jos antaa muiden odotusten vaikuttaa musiikkiinsa. Silti näitä asioita on mietittävä, sillä laulujen tekemisestä on muodostunut minullekin ammatti ja mukaan ovat tulleet taloudelliset paineet. Tällä hommalla on pystyttävä elämään tai muuten loppuvat rahat. Suomessa markkinat ovat niin pienet, ettei ole mahdollista tehdä niin suurta menestyslevyä, että sillä eläisi loppuelämänsä.

Aikaa kuluu myös uuden hankkeen parissa, sillä youtubessa pyörii Anssin nimellä kanava, josta voi seurata erilaisia ohjelmanpätkiä kuten sarjoja Turboruuvi ja Laulukilta.

- Rajana on vain oma mielikuvitus, mitä sinne voi laittaa. Sain aikanaan videokameran käteeni parikymmentä vuotta sitten. Aloimme heti tehdä kavereiden kanssa leffoja. Nyt löysin tämän harrastuksen uudelleen. Olen niin innoissani, että kamera kulkee usein mukana.

F3-kilpailukausi on täydessä vauhdissa. Seuraavana on kisa Pärnussa.

- Olen tällä hetkellä sarjan johdossa, mutta todella tiukkaa on.

Anssi haluaa katsoa, kuinka pitkälle kuskina yltää.

- En ole mielestäni saavuttanut omia rajojani. Koen, että minulla on vielä kehittämisen varaa. Mitä enemmän ajaa, sitä selvemmin omien kykyjensä rajallisuuden tiedostaa. Aikanaanhan sitä kuvitteli, että jos saisi kunnon auton alleen, niin kyllähän sitä painaisi menemään huippukuskien lailla. Moni pitää ajamista välineurheiluna, mutta ei se ole ollenkaan niin helppoa kuin ruudun äärellä voisi luulla.

Ajamisen himo ei ole sammunut, vaikka Anssi miettikin lopettamista pari vuotta sitten, kun kilpailemisessa oli välivuosi. Tv-dokumentti Heikki Kovalaisesta sai kuitenkin havahtumaan siihen tosiasiaan, että ajohalut roihusivat edelleen vahvana myös omassa mielessä - vaikka sen hetkeksi joskus unohtaakin.

- Puoli tuntia ennen jokaista kisaa päätän, että nämä ovat viimeiset kilpailuni. Yleensä olen niin hermostunut ja jännittynyt, että mietin, miksi ihmeessä olen ottanut elämääni tällaisen ristin. Kun autoon istahtaa, tuollaiset tuntemukset kuitenkin haihtuvat samantien, Anssi sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

  2. 2

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

  6. 6

    Markus, 25, rakensi crossipyörästä talvimenopelin – ”Moottorikelkkaan verrattuna paljon ketterämpi ”

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  9. 9

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  10. 10

    ISTV LIVE klo 13: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  8. 8

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  8. 8

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

  2. 2

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

  6. Näytä lisää