Enni, Enna, Eini

Viihde

Valikko

Viihde

Sirkesalo oli ylpeä viimeisiksi jääneistä lauluistaan

Thaimaassa tapaninpäivänä kadonneen muusikko Aki Sirkesalo, 42, ehti saada pitkään ja hartaasti työstämänsä albumin valmiiksi juuri ennen matkalle lähtöään.

Levyn oli tarkoitus tulla julkaisuun helmikuussa. Kulunut vuosi olisi samalla merkinnyt musiikkiuralla kymmenvuotismerkkipaalua, sillä Aki singahti suosioon vuonna 1995 hitillään Naispaholainen.

Levyä ennakoiva ensimmäinen singleirroitus Mullonikäväsua lähti radiosoittoon syyskuun alussa. Sanoitus käsittelee ihmisten etääntymistä toisistaan. Kappaleen kertosäe herättää vahvoja tunteita, sillä Aki kirjoitti lauluun sanat, jotka tuntuvat nyt liiankin kohtalonomaisen osuvilta.

"Voisit olla vaikka päiväntasaajalla, kuun pimeällä puolella taikka veden alla, minua kun hiljaisuuden vasaralla lyöt ja siksi valvon yöt", Aki riimittelee laulussa.

Akille itselleen uutuuslevyn laulut olivat hyvin tärkeitä ja henkilökohtaisia. Hän oli uusista kappaleistaan innostunut - ja kuten kuuluukin kovan urakan jälkeen, myös ylpeä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  3. 3

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. 6

    Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

  7. 7

    VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

  8. 8

    Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  4. 4

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  2. 2

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  3. 3

    Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. Näytä lisää