Unelma, Anelma

Viihde

Valikko

Viihde

Povipommi Jordan vietti villin yö vapaaottelijan kanssa

Katie Price, eli povipommi Jordan, vietti hotellissa villin yön vapaaottelija Alex Reidin kanssa.

News of the World kertoo, että eronnut Jordan kuljetti lihaskimpun hotellisviittiinsä viime viikon torstaina. Sitä ennen he olivat juhlineet liverpoolilaisen Malmaison-hotellin baarissa.

Jordan saapui seuraavana päivänä lounasaikaan ihmisten ilmoille ja hymyili kuin Naantalin aurinko.

Lehden haastattelema vieras kertoi, että pari ei pystynyt pitämään toisistaan käsiä erossa aikaisemmin yöllä.

- Oli selvää, että heidän piti päästä huoneeseen. Ja kun he pääsivät sisään, sisältä kuului paljon melua ja jatkuvaa pauketta.

Pariskunta on bongattu yhdessä ennen yhteistä yötä ja sen jälkeenkin, toisaalta he ovat piiloutuneet yhteiskuvista muun muassa televisiokameran edessä.

Laulaja Peter Andresta vastikään eronnut Jordan on kieltänyt televisiossa, että hän seurustelisi kenenkään kanssa.

Peter Andre kommentoi eilen The Sunille, että hänen tunteensa Jordania kohtaan ovat kuolleet.

- Meillä on yhteistä enää vain lapset. En halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan, hän kertoi ystävälleen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. 6

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  4. 4

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  5. 5

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. Näytä lisää