Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Loiri rikastuu 10 konsertin kiertueellaan 100 000 euroa

Viihdetaitelija Vesa-Matti Loiri, 63, aloittaa keskiviikkona kymmenen konsertin mittaisen Ivalo - Inari - Kasari -kiertueensa. Huikeana tulkitsijana tunnettu Loiri pääsee alle kolme viikkoa kestävällä kiertueellaan todellisille huipputuloille. IS:n arvion mukaan hän rikastuu kiertueen ansiosta 100 000 eurolla.

Viihdelegenda keikkailee niin harvakseltaan, että liput harvalukuisille keikoille yleensä revitään käsistä.

- Lipunmyynti on nytkin vetänyt tosi hyvin. Kiertueen ensimmäiseen konserttiin Lahdessa on myyty 800-900 lippua. Lauantaisen Turun-konsertin tuhannesta pääsylipusta vain 40 on myymättä. Vesku on vaan sellainen poppamies, että hänen keikkansa kiinnostavat vuodesta toiseen, Christer Bergholm Polarartistit Oy:sta kertoo.

IS teki laskelman kiertuetuloista sen maltillisen odotuksen pohjalta, että Loirin konserttien yleisökeskiarvo olisi 500 katsojaa, vaikka ainakin Lahdessa ja Turussa yleisöä näyttää olevan jopa tuplasti enemmän.

Koska pääsylippuja myydään 30 eurolla, nousee kiertueen kokonaistuotto 500 katsojan keskiarvolla 150 000 euroon. Vesku kiertää pienen kolmihenkisen yhtyeen kanssa, joten bändin palkkioiden ja arvonlisäverojenkin jälkeen Loirille itselleen jää konserteista noin 100 000 euron tulot.

Lokakuun huipputulot eivät jää Loirin syksyn ainoiksi ansioiksi. Hän aloittaa marraskuun lopussa mittavan joulukiertueen, josta voidaan myös odottaa useiden kymmenien tuhansien eurojen tuloja. Joulukiertueen palkkioiden arvioiminen on kuitenkin vaikeaa, koska kaikkia keikkapaikkoja ei ole vielä julkaistu.

Keikkailun lisäksi Loiri saa tuloja levyistään. Vuonna 2006 ilmestynyt Ivalo on myynyt lähes 60 000 kappaletta. Viime vuonna ilmestynyt Inari on rikkonut platinarajan yli 30 000 kappaleen myynnillään. Tässä kuussa ilmestyy Loirin uutuusalbumi Kasari, josta odotetaan myös myyntimenestystä.

Kaikki kolme levyä koostuvat pelkistä cover-kappaleista eli Loiri ei saa kappaleiden säveltäjille ja sanoittajille tarkoitettuja tekijänoikeuspalkkioita.

Karkean arvion mukaan artisti saa kymmenyksen albumien tukkumyyntihinnasta, eli noin euron jokaisesta myydystä albumista. Inari ja Ivalo ovat siis tuoneet Loirille jo 90000 euron tulot.

Vesa-Matti Loiri on jo pitkään ollut myös parhaiten ansaitseva suomalaisnäyttelijä. Loiri on jo sen kaltainen legenda, että hän voi pyytää rooleistaan hieman suurempia palkkioita kuin tuntemattomammat kasvot. Vuonna 2006 Loirin verotettavat ansiot olivat 138 200 euroa, 2005 hän tienasi 176 217 euroa ja 2000 191 233 euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. 6

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  7. 7

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  8. 8

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  9. 9

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  10. 10

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. Näytä lisää