Ilmari, Ilmo

Viihde

Valikko

Viihde

Kohuväite: Kimi kiinni rysän päältä

F1-kuljettaja Kimi Räikkösen ja Jenni Dahlman-Räikkösen avioliitto on joutunut jälleen kohun keskelle. Tuore 7 päivää -lehti paljastaa, että Jenni löysi Kimin aviovuoteestaan vieraan naisen seurasta.

Tapahtumat saivat lehden mukaan alkunsa, kun Kimi Räikkönen oli viime viikon keskiviikkona seuraamassa ystäviensä kanssa yleisurheilun MM-kilpailuja Olympiastadionilla. Aivan loppuillasta Kimin seurue ja neljä naista lähtivät jatkoille Räikkösten Porkkalan-huvilalle.

Juhlaseurueeseen kuuluneen Alexandran, 19, mukaan kaksi tytöistä lähti pois kesken jatkojen, mutta hän ja Dora, 20, jatkoivat iltaa miesten kanssa juoden ja saunoen.

Alexandra kertoo 7 päivää -lehdessä, että Jenni tuli koiransa kanssa yllättäen kotiin. Hän löysi lehden mukaan Kimin ja Doran samasta sängystä, ja heitti juhlijat saman tien pihalle.

Kimin PR-konsultti Anna Sorainen kertoo IS:lle, että Räikköset eivät kommentoi tuoretta kohua millään tavalla. Hän ei myöskään halua itse ottaa asiaan kantaa. Sorainen kertoi kuitenkin, että Jenni lähtee kannustamaan miestään seuraaviin F1-kisoihin Italian Monzaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  2. 2

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  3. 3

    Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

  6. 6

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  7. 7

    Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

  8. 8

    Anna Abreu julkaisi viehkeitä bikinikuvia – luksuslomailua miljoonakaupungissa

  9. 9

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  10. 10

    Vuoden kokeilu: peltipoliisien otetta Kehä I:stä kiristettiin – valtava vaikutus ylinopeuksiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  4. 4

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  5. 5

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  6. 6

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  7. 7

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  8. 8

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  9. 9

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  10. 10

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  2. 2

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  3. 3

    Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

  6. Näytä lisää