Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Don Rosa Helsingissä - Uppsalasta asti jonoon tullut ei saanut nimmaria

Suosittu Disneyn ankkasarjakuvien tekijä Don Rosa aiheutti lauantaina jo toisena päivänä peräkkäin yleisöryntäyksen Helsingin ydinkeskustassa.

Akateemiseen kirjakauppaan järjestetty nimikirjoitusten jakotilaisuus päättyi kesken.

Sadat Rosa-fanit jäivät nuolemaan näppejään miehen kiireisen aikataulun ja suuren väkimäärän vuoksi. Nimmarien sijaan osalle jaettiin karkkia. Osa faneista lähti Espoon Selloon, jossa Rosa jatkoi nimmareidensa jakoaan.

- Pettynyt olen, kun en saa hänen nimmariaan. Tulin tänne jonottamaan Uppsalasta asti, Tom Lönnqvist huokaili, kun jono pistettiin hänen edestään poikki vähän ennen puolta yhtä.

Kohtaamispaikka-niminen kyltti erotti ne fanit, jotka pääsivät jatkamaan jonottamista. Järjestäjien kielloista huolimatta osa kyltin niin sanotulle väärälle puolelle jääneistä faneista jatkoi jonottamista. Se palkittiin. Hekin saivat nimmarin.

- Onneksi tyttäreni on etujoukoissa. En tiedä kuitenkaan, saako hänkään nimmaria, Lönnqvist jatkoi.

Osa sadoista jonottajista virkkasi välillä sukkia maassa ja luki Ankka-kirjoja, koska jono liikkui etanan vauhdilla.

400 faniin varauduttiin

Akateemisen kirjakaupan johtaja Annamari Arrakoski-Engart kertoi, että Rosa aloitti nimikirjoitusten jakotilaisuuden hieman etuajassa, viittä vaille kaksitoista. Alkuperäisen suunnitelman mukaan sen olisi pitänyt alkaa tasan kahdeltatoista.

- Rosa oli suunniteltua aiemmin paikalla, joten hän pystyi aloittamaan aiemmin. Laskimme niin, että hän pystyy jakamaan neljäsataa nimikirjoitusta kahdessa tunnissa. Valitettavaa, että kaikki eivät saaneet hänen nimmariaan, mutta olisivatpa kaikki kirjailijat yhtä suosittuja.

Myös kustantaja Riku Perälä pahoitteli sitä, etteivät kaikki saaneet nimmaria.

- Pyrimme olemaan reiluja niin, että kaikki olisivat saaneet nimmarin ja tulleet onnellisiksi. Ankkalinnan väen suosio on kuitenkin Suomessa niin suuri, että se ylittää ymmärryksen.

Rosalle ei riitä pelkkien nimmarien jakaminen. Hän myös ottaa yleisönsä.

Rosa katsoi nimmarinhakijoita suoraan silmiin ja kätteli heitä.

- Hän nauttii siitä, että ihmiset tulevat onnellisiksi. Hän haluaa nähdä hymyn heidän kasvoillaan, Perälä sanoi.

Jono satoja metrejä

Helsingin keskustassa luikerrellut nimmarijono oli satoja metrejä ja ulottui Akateemisesta kirjakaupasta lähelle Mannerheimintietä kolmen sepän patsaan kohdalle.

Johanna, 15. Elisa, 8, Esa, 11, Jaakko, 12, ja Nina Tuviala olivat jonon häntäpäässä kello 12.15. Kouvolalaiset jännittivät, saavatko Rosan nimmarin.

- Teimme päätöksen lähdöstämme myöhään eilen. Jono on nyt niin pitkä, että vähän jännittää, jaksaako Rosa kirjoittaa meillekin nimmarin, ätii Nina mietti.

Vaikka jono pistettiin poikki, he yrittivät saada nimmarin.

- Riippuu Rosan aikataulusta. Hän voi vähän venyttää aikatauluaan, mutta hänen on ehdittävä Selloon ajoissa, Arrakoski-Engart sanoi.

Hän kertoi myöhemmin iltapäivällä, että Rosa antoi nimmarin lopulta yli 400 fanille.

Johanna Tuviala innostui Helsinki-matkasta jo kaksi viikkoa sitten, kun hän kuuli, että Rosa tulee Suomeen. Äidin suostuttelu jäi kuitenkin viimeiseen iltaan.

- Meidän piti lähteä jo ennen yhdeksää Kouvolasta, mutta vähän tuli mutkia matkaan. Meidän piti muun muassa käydä vessassa, Johanna kertoi.

Hän pitää Rosan sarjakuvista enemmän kuin karkeista.

- Ne ovat huippuhyviä, ja niissä ovat aina hyvät piirrokset ja juoni.

Kolmen tunnin jonotus palkittiin

Helsinkiläinen Sakari Saari oli ensimmäisten jonottajien joukossa aamulla kello yhdeksän, kun kirjakaupan ovet avattiin. Tuolloin muita nimmarijonottajia oli kymmenkunta.

- Jonotin nimmaria kolme tuntia ja nyt olen onnellinen, kun sain sen. Minulla on tosi paljon Rosan tuotantoa. Olenhan hänen innokas faninsa.

Espoolainen Maria Tuunanen tunnustautui myös Rosa-faniksi. Hän jonotti nimmaria jonon häntäpäässä kello 12.11.

- Tiedän, että joudun jonottamaan kauan. Toivottavasti saankin hänen nimmarinsa, koska olen Aku Ankan suuri ystävä. Minulla on kaikki Aku Ankat vuodesta 1999 lähtien.

Hämeenlinnasta Rosan nimmaria lähtivät hakemaan Marko, Hertta, 6, ja Torsti, 11, Toivonen sekä Nooa Hietaniemi, 11.

- Pojat ovat kovia Aku Ankka -faneja. Päätimmekin tulla tänne, koska sitä ei tiedä, koska Rosa on seuraavan kerran Suomessa. Toivottavasti saamme nimmarin, ettei matkastamme tullut turha.

Perjantainakaan kaikki eivät saaneet

Rosa aiheutti ryntäyksen myös perjantaina Helsingin keskustan Suomalaisessa kirjakaupassa Akateemisen kirjakaupan naapurissa.

Silloinkin monet jäivät ilman idolinsa nimmaria.

Rosa kiertää Suomessa juhlistamassa Pako kielletystä laaksosta -ankka-albuminsa julkistamista.

Katso, kuinka Rosa villitsi Espoon sellossa!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  4. 4

    Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

  5. 5

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  6. 6

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  7. 7

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  8. 8

    Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

  9. 9

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  10. 10

    Raskas ajoneuvo törmäsi mieheen Merikarvialla – Poliisi pyytää havaintoja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  8. 8

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  9. 9

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  10. 10

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Asema-aukiolla jo tuhat ihmistä, poliisi varautuu massiivisesti – IS seuraa hetki hetkeltä

  2. 2

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  3. 3

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  4. 4

    Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

  5. 5

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. Näytä lisää