Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Pussycat Dolls yöllä: Aiomme juhlia!

Seksikkäät Pussycat Dolls -tanssitytöt juhlivat eilen Helsingin yössä. He saapuivat Jenni Dahlman-Räikkösen osaksi omistamalle Bläk-klubille hieman ennen yhtä yöllä. Avonaisiin ja seksikkäisiin asuihin pukeutuneen ryhmän jäsenet olivat juhlatuulella tullessaan suoraan konsertista.

- Aiomme juhlia, sillä mehän olemme Pussycat Dolls! he hehkuttivat yhteen ääneen.

Aiemmin iltapäivällä nuutuneen näköisinä Suomeen saapuneet naiset olivat yöllä täynnä energiaa, sillä adrenaliinit olivat korkealla pitkän keikkatauon jälkeen.

- Emme ole olleet pitkään aikaan keikoilla, joten oli todella upeaa esiintyä, naiset hihkuivat.- Saimme keikalla paljon rakkautta ja näimme paljon. Nautimme illasta todella!

Ryhmän päälaulaja, myös soolouralle marraskuussa lähtevä Nicole Scherzinger, oli huojentunut päästyään esittämään ensimmäistä kertaa oman sinkkunsa liveyleisön edessä.

- Fanit olivat hyvin vastaanottavia ja mukavia, hän totesi.

Ennen keikkaa Nicole kertoi IS:lle olevansa hermostunut, koska hän ei tiedä, miten fanit suhtautuvat hänen uuteen soolouraansa.

- Pelkään, että he eivät tunnista koko kappaletta, ja jäävät vain tuijottamaan minua hiljaa, Nicole pelkäsi.

Ajatus oli turha, sillä fanit olivat hyvin mukana koko keikan ajan.

- Minulle oli erittäin tärkeää päästä esittämään tuo biisi, Nicole kiitteli.

Juhliminen keikan jälkeen ei ole kovin yleistä ryhmän jäsenille, sillä yleensä seksikkäät esiintyjät lähtevät vielä samana iltana seuraavaan kohteeseen. Ryhmä lähtee kuitenkin vasta tänään iltapäivällä kohti Norjaa, joten aikaa juhlimiselle oli eilen runsaasti.

- Sitä paitsi on jotenkin hyvin eksoottista päästä juhlimaan Suomessa, Nicole kertoi illalla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  7. 7

    Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

  8. 8

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  9. 9

    Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

  10. 10

    Esikoisensa saanut Sipe Santapukki julkaisi söpön kuvan ensimmäiseltä kärrylounaalta – vaunuissa Apulanta-heijastin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  2. 2

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  6. 6

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  7. 7

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  8. 8

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  9. 9

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  10. 10

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  5. 5

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. Näytä lisää