Sampsa

Viihde

Valikko

Viihde

Anna Abreu kiistää heittäneensä lasten lahjan roskiin

Anna Abreu suututti keikkapaikallaan Alahärmän Powerparkissa osan faneistaan. Varsinkin erään lapsen äiti kihisee kiukusta 7 päivää -lehden nettisivuilla.

- Lapseni olivat tehneet monta päivää Annalle korttia ja veistäneet Annalle nimikyltin. Petyin todella pahasti Annaan, kun huomasin, että hän oli heittänyt lasteni tekemän fanilahjan roskiin! äiti kertoo.

Äidin mukaan laulaja kohteli toisia faneja hyvin ja toisia todella huonosti.

- Annan vakkarifanit pääsivät yhteiskuviin ja saivat mennä juttelemaan jopa Annan keikkabussiin, mutta joillekin hän ei suostunut edes antamaan nimmaria, hän puhisee.

Anna sai fanit kuumiksi kauppaamalla omia pikkuhousujaan netissä. 7 päivää -lehden verkkosivuston mukaan pöksyt eivät tosin kuulu laulajalle, vaan kyseessä on Now-albumilta lohkaistu 15 euron arvoinen fanituote.

Anna vastaa verkkosivustolla kritiikkiin.

- Kyseessä on jokin suuri väärinkäsitys. Olen todella kiitollinen kaikista fanilahjoista! Minusta on ihanaa, että ihmiset haluavat antaa minulle lahjoja. Enkä ole ikinä heittänyt yhtäkään fanilahjoistani roskikseen. Powerparkissakin fanit, jotka olivat keikkabussini vieressä, näkivät, että pidin käsissäni kaikkia minulla annettuja lahjoja, Anna huomauttaa.

- Jos joku on nähnyt roskiksessa fanilahjan, ainut tapa jolla se on voinut joutua sinne, on jos turvamiehet ovat sen vahingossa pudottaneet tuodessaan sitä minulle, ja joku on siitä nostanut sen roskapönttöön.

- Toisaalta tämä vaihtoehto ei mielestäni ole todennäköinen, sillä turvamiehet kyllä tietävät että fanilahjat ovat minulle tärkeitä ja toimittavat minulle siksi kaikki lahjat. En siis usko, että näin on tapahtunut.

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  6. 6

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  7. 7

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Hiihdon olympiavoittajan kova väite: ”Venäjän maajoukkueessa oli paljon dopingia”

  10. 10

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  6. 6

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

  10. 10

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  2. 2

    Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

  3. 3

    Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

  4. 4

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  5. 5

    Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

  6. Näytä lisää