Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

Susan kertoi ihastuneensa Matti Vanhasessa pieniin asioihin

Pääministeri Matti Vanhanen toi naisystävänsä Susan Kurosen julkisuuteen viime viikonloppuna. Pariskunta osallistui yhdessä kyläjuhlaan Laukaassa. IS tapasi eilen Susanin, joka kertoi ettei pariskunta ollut suunnitellut ensimmäisen julkisen esiintymisensä ajankohtaa tai paikkaa pitkään.

- Nyt siinä vain oli ajoitus kohdallaan, Susan miettii.

Matti Vanhanen ja Susan Kuronen tutustuivat alkuvuonna ollessaan ostoksilla samassa kaupassa. Heidän suhteensa uutisoitiin jo keväällä, mutta muuten he ovat pitäneet suhteensa omana tietonaan.

- Ihmiset ovat kokonaisuuksia. Ihastuin Matissa moniin pieniin asioihin, Susan muotoilee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Patrik Laine alusti voittomaalin ja ihmetteli vastustajan pelaajia

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    Hurja tahti jatkuu: Patrik Laineelle maali ja upea syöttö jatkoaikaosumaan

  9. 9

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  10. 10

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  6. 6

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  10. 10

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Patrik Laine alusti voittomaalin ja ihmetteli vastustajan pelaajia

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  6. Näytä lisää