Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Norjan kruununprinssi pelasti viisi merihädästä

Norjan kruununprinssi Haakon pelasti viisi merihätään Etelä-Norjassa joutunutta nuorta.

Tall Ships Race -purjehduskilpailuun osallistuneet noin 20-vuotiaat nuoret huomasivat moottoriveneensä uppoavan Kristiansandin edustalla. Haakonin seurue lähti heti pelastustoimiin, kertoo Aftonbladet.

- Siinä oli kaksi tai kolme venettä, jotka tulivat apuun. Kruununprinssi itse ajoi venettä, kertoo silminnäkijä Erling Helgø lehdelle.

Pelastettuaan nuoret prinssin seurue yritti hinata venettä rantaan. Hinaus ei kuitenkaan onnistunut, ja vene upposi reilu 20 metriä rannasta.

Kruununprinssi osallistui itse pelastustyöhön. Moottoriveneessä olleet nuoret ovat Aftonbladetin saamien tietojen mukaan hyvässä kunnossa.

Vain kuukautta aiemmin yksin merellä ollut kruununprinssi joutui itsekin merihätään samoilla seuduilla Etelä-Norjassa. Haakon selvisi säikähdyksellä, kun veneestään tipahtanut prinssi kiskottiin poliisiveneeseen usean miehen voimin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  9. 9

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  10. 10

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  9. 9

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. Näytä lisää