Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Ozzy ja Kylie viihtyvät Ruotsissa

Ruotsi vetää maailman superjulkkiksia puoleensa kuin kärpäspaperi hyönteisiä. Ozzy Osbourne sulostuttaa Tukholman suvea läsnäolollaan Pohjolan- ja Baltian kiertueensa ajan.

Hevivaari pitää Tukholmaa ruotsalaislehti Expressenin mukaan kiertueensa tukikohtana. Ozzy majoittui eilen pääkaupungin keskustassa sijaitsevaan Grand hotelliin vaimonsa Sharonin kanssa.

- Hän tulee olemaan täällä jonkin aikaa, lehden lähde sanoi.

Osbourne esiintyy Suomessa ensi keskiviikkona. Parin viikon kiertue päättyy 15. heinäkuuta Hultsfredin rockfestivaaleihin Etelä-Ruotsissa.

Ozzyn lisäksi Tukholmassa viihtyy parhaillaan myös Kylie Minogue. Poptähti työstää uusinta levyään Tukholman liepeillä sijaitsevassa studiossa.

- Hienoa olla taas täällä, tähti huikkasi häntä vastassa olleille toimittajilla.

Pop-prinsessa käväisi studiolla viimeksi muutama viikko sitten. Tukholmassa ovat viime aikoina viihtyneet myös muiden muassa Enrique ja Julio Iglesias, Beyonce ja Linkin Park.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Veteraanit yrittivät auttaa Haapaveden kaksoissurman pariskuntaa – lannistivatko vaikeudet miehen?

  2. 2

    Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

  3. 3

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  4. 4

    Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

  5. 5

    Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

  6. 6

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  7. 7

    Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

  8. 8

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  9. 9

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  10. 10

    Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  4. 4

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  5. 5

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  6. 6

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  7. 7

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  8. 8

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  9. 9

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  10. 10

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Veteraanit yrittivät auttaa Haapaveden kaksoissurman pariskuntaa – lannistivatko vaikeudet miehen?

  2. 2

    Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

  3. 3

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  4. 4

    Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

  5. 5

    Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

  6. Näytä lisää