Tuija, Tuire, Vanessa

Viihde

Valikko

Viihde

"Elämä on yhtä Jyrkiä"

MTV3:n nuoriso-ohjelma Jyrkin juontajakaksikko Ville Toivonen ja Tiina Kylmälä tekee kolmetoistatuntisia työpäiviä ja nauttii siitä. Kesällä jyrkiläiset reissaavat pitkin Suomea.

Sekä Tiina että Ville pitävät Jyrkissä työskentelemisestä, vaikka työpäivät venyvät usein 13-tuntisiksi.

-Aika monet luulee, et vähä teil on löysä duuni, ootte tos päivällä puoltoista tuntii duunissa. Mutta oikeesti me ollaan duunissa aamusta iltaan, Ville kertoo.

-Onhan tää aikaa vievää, mutta kivaa ja mielenkiintoista, Tiina lisää.

-Elämä on Jyrkiä, me ollaan yhtä suurta perhettä. Ei oo koskaan kiire himaan, Ville vahvistaa.

-Ja miks työtä ja vapaa-aika pitäisikään erottaa toisistaan? Mä diggaan mun työstä, enkä kaipaa mitään tosikkomeininkiä, Tiina pohtii.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  5. 5

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  6. 6

    Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

  7. 7

    Miten rakkauselämäsi käy? Lue IS:n Rakkaushoroskooppi 2017

  8. 8

    Kiinalainen virvoitusjuomamainos sai aikaan kohun – vähäpukeiset naiset kirmaavat ”rintoja kasvattava” juoma kädessään

  9. 9

    JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

  10. 10

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  2. 2

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  3. 3

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  4. 4

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  5. 5

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  8. 8

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  9. 9

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  10. 10

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

  5. 5

    Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

  6. Näytä lisää