Meri, Vellamo

Viihde

Valikko

Viihde

Boratin puoliso puhuu suomea!

Suomalaisille on tulossa roppakaupalla naureskeltavaa, kun Hollywood-elokuva Himoshoppaajan salaiset unelmat tulee teattereihin 6. maaliskuuta.

Himoshoppaajan juoneen kuuluu keskeisesti suomen kieli. Elokuvassa suomella vitsaillaan ja filmi jopa loppuu suomeksi lausuttuun kahteen lauseeseen.

Elokuvan pääosassa on Isla Fisher, joka tunnetaan myös koomikko Sacha Baron Cohenin eli Boratin avopuolisona ja pienen tyttären äitinä.

Isla Fisherin roolihahmo valehtelee elokuvassa uraansa edistääkseen, että hän osaa sujuvaa suomea.

Suomen kieltä käytettiin jo elokuvan takana olevassa kirjassa ja trailerissa.

Itse elokuvassa vitsejä on kuitenkin muutettu ja suomea kuullaan yhä enemmän.

Päähenkilö joutuu pulaan valheistaan, kun hänet talutetaan vastaanotolla tapaamaan Nokian "Jan Virtasta".

"Virtanen" on todellisuudessa New Yorkissa asuva näyttelijä Tuomas Hiltunen. Hän kertoo filmillä päähenkilölle suomeksi kaipaavansa ulkomailla niin saunaa kuin korvapuustejakin. Trailerissa vuorosanat ovat erilaisia.

Himoshoppaajan salaiset unelmat -elokuvan lopussa Isla Fisher on jo opetellut kieltä. Hän esittelee loppuhuipennuksessa "Virtaselle" suomeksi elokuvan naispahiksen, jonka väittää olevan kuuluisa ilotyttö.

Viikonloppuna USA:ssa ensi-iltaan tullut Himoshoppaajan salaiset unelmat on kerännyt lippuluukuilta rahaa noin 20 miljoonaa dollaria.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. 6

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. Näytä lisää