Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

"Poika olisi kuollut ilman minua"

Miltei kyyneliin asti herkistynyt laulaja Madonna puolusti yhdysvaltalaistähti Oprah Winfreyn haastattelussa kohuttua adoptiotaan.

Madonnan mukaan pikkuinen David Banda olisi kuollut ilman supertähden apua. Tähti kertoi pelänneensä vakavasti sairaan Davien hengen puolesta. Kun Madonna tapasi pienen pojan ensimmäisen kerran orpokodissa, tämä sairasti keuhkokuumetta ja pystyi tuskin hengittämään.

- David oli hyvin sairas. Orpokodissa ei ollut lääkkeitä ja jouduin paniikkiin pojan takia, Madonna kertoi.

Hän sai luvan viedä pojan lääkäriin, jossa tämä sai antibiootteja.

- Hän on yhä sairas, mutta voi jo paljon paremmin, Madonna sanoi.

Madonna "jähmettyi" nähdessään ensi kerran pienen Davidin kuvan. Kahdeksanvuotias aidsia sairastava tyttö piteli kuvassa pienokaista käsivarsillaan.

- Silloin en vielä tiennyt, että aion adoptoida hänet.

David on viettänyt suurimman osan elämästään orpokodissa 500 lapsen kanssa. Kukaan sukulaisista ei ole käynyt katsomassa pikkupoikaa: Madonnan mukaan kukaan ei huolehtinut hänen hyvinvoinnistaan.

Madonna syytti tiedotusvälineitä myös pojan isän, 32-vuotiaan Yohane Bandan "terrorisoimisesta". Laulaja uskoo, että median ahdistelu ja manipulointi saivat isän muuttamaan tarinaansa.

Lukutaidoton Yohane Banda väitti, ettei hän ymmärtänyt antaneensa lasta adoptioon. Hän kertoi luulleensa allekirjoittavansa paperit, joissa hän antaa lapsen vain väliaikaisesti Madonnalle.

Madonna kuitenkin korosti, että hän sai luvan isältä pysyvään adoptioon sekä kirjallisesti että suullisesti.

- Istuin huoneessa tämän miehen kanssa ja katsoin häntä suoraan silmiin. Hän sanoi olevansa kiitollinen siitä, että annan tulevaisuuden hänen pojalleen. Jos hän olisi jäänyt isänsä huomaan, hän olisi kuollut.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  2. 2

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  5. 5

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  6. 6

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  7. 7

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  8. 8

    Parisprintissä pettynyt Kerttu Niskanen saa uuden sauman – Aino-Kaisa Saarinen putosi Suomen joukkueesta

  9. 9

    Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

  10. 10

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  2. 2

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  5. 5

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  6. Näytä lisää