Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Jari Sillanpää on ehtinyt kerätä omaisuutta - omistaa neljä taloa

Laulaja Jari Sillanpää ei ole jäänyt paitsi aineellisesta hyvästä. Hänellä on tilava koti Helsingin keskustassa, huvilat Vihdissä ja Espanjan Aurinkorannikolla sekä talo Haaparannassa, hän listaa tuoreessa Valitut palat -lehdessä.

- Raha on kuin energiaa. Mitä enemmän sitä panee kiertoon, sitä enemmän sitä tulee. Se ei ehkä tee onnelliseksi, mutta iloiseksi kylläkin. Olen tyytyväinen, kun voin tarjota myös ystävilleni elämyksiä, Sillanpää kommentoi.

Parhaillaan Sillanpää äänittää levyä Lontoossa, mutta nuorena hän haaveili papin urasta ja harrasti intohimoisesti kilpauintia.

- Kuolema on mysteeri, jota olen aina halunnut selvittää. Ajattelin jossain vaiheessa jopa opiskella papiksi, Sillanpää kertoo.

Sillanpää kertoo ystävystyneensä seurakuntansa papin kanssa, joka myös tarjosi hänelle kiusaajilta turvaa. Ei ollut helppoa olla suomalainen, silmälasipäinen punkero Ruotsissa. Jari menestyi hyvin koulussa, mutta häntä ivattiin ja tönittiin.

Sillanpää ryhtyi harrastamaan lähes maanisesti uimista. Kodin, uimahallin ja koulun välille tuli päivittäin linja-autolla matkaa kymmeniä kilometrejä.

- Olin jo silloin on-off -ihminen, joko-tai. Ehkä uiminen eliittitasolla oli myös jonkinlainen konsti irtautua kiusaamisesta ja huonommuuden tunteesta. Saatoin osoittaa, että olen ainakin jossakin asiassa hyvä.

Nuori Jari halusi voittajaksi. Sijoitus neljän parhaan joukkoon 200 metrin vapaauinnissa kansainvälisissä kilpailuissa Tukholmassa ei riittänyt vakuuttamaan häntä mahdollisuuksistaan.

- Ajattelin jo kirkkokuorossa, ettei minusta tule mitään, kun en päässyt ykkössolistiksi. Kun muut uivat kovempaa, arvelin, etten tule pärjäämään urheilussakaan, Sillanpää sanoo Valituissa Paloissa.

Sillanpää lopetti kilpauinnin viisitoistavuotiaana. Urheilua ja liikuntaa hän ei hylännyt, vaan kertoo nykyisinkin pyrkivänsä pelaamaan tennistä ainakin kerran viikossa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

  6. 6

    Twin Peaksista ja RoboCopista tuttu konkarinäyttelijä menehtyi syöpään

  7. 7

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  8. 8

    EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

  9. 9

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  10. 10

    Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  5. 5

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  6. 6

    Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  9. 9

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  10. 10

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  3. 3

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

  6. Näytä lisää