Keijo

Viihde

Valikko

Viihde

Olympiauimari Matti Rajakylä Tallitähtiin

Pekingin olympialaisissa Suomea edustanut uimari Matti Rajakylä korvaa kätensä loukanneen Pertti Neumannin TV2:n tosi-tv-kisassa Tallitähdissä.

Rajakylä liittyy kilpailijaporukkaan saman tien, sillä hänellä on kirittävänään muiden kilpailijoiden viikon kestänyt harjoituskausi. Ensimmäinen kilpailija putoaa Tallitähdistä keskiviikkona 3.9. pidettävässä kisassa, jossa testataan perustaitoja.

- Joskus 6-vuotiaana olen viimeksi ollut hevosen selässä. Yhtään ei pelota lähteä mukaan, on tosi siisti fiilis, Rajakylä hehkuttaa.

- Meille oli ihan selvää, että Nipan tilalle etsitään uusi kilpailija. Kisan palkintona oleva hevonen on nuorille valmentajille sen suuruusluokan unelma, että valmentajalle Emmi Laaksoselle on annettava mahdollisuus tavoitella sitä. Nipalle sattunut onnettomuus oli silkkaa huonoa tuuria, sanoo ohjelman vastaava tuottaja Sari Isotalo Susamuru Oy:stä.

- Halusimme uudeksi kilpailijaksi nimenomaan urheilijan. Muut julkkikset ovat harjoitelleet ahkerasti jo monta päivää, ja ovat edistyneet huimasti. Urheilutaustaisella kilpailijalla on mahdollisuus saada muiden etumatka kiinni.

24-vuotias Matti Rajakylä on voittanut uintiurallaan pronssia 50 metrin perhosuinnissa lyhyen radan EM-kisoissa sekä hopeaa miesten 4 x 50 metrin sekauintiviestissä. Pekingin olympialaisissa Rajakylä karsiutui vapaauinnin 50 metrin alkuerässä, mutta teki uuden Suomen ennätyksen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  4. 4

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  5. 5

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  6. 6

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  7. 7

    Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

  8. 8

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  9. 9

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  10. 10

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  4. 4

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  5. 5

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  6. Näytä lisää