Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Susanna Sievinen muutti pois kotoa

Susanna Sievinen on lähtenyt pois hänen ja Jani Sievisen yhteisestä Nummelan-talosta. Susanna muutti uuteen kotiin maanantaina.

Sievisten avioero tuli julkisuuteen pari viikkoa sitten. Susanna on uuden alun edessä myös siinä mielessä, että hän ei työskentele enää hänen ja Jani Sievisen firman kautta. Susanna jatkaa projektejaan oman toiminimensä alla.

Susanna Sievinen, 33, kiistää IS:n haastattelussa, että hänen ja laulaja Christian Forssin, 24, välillä olisi muuta kuin työsuhde. Sievinen kertoo aloittaneensa työskentelyn Forssin personal trainerina ja tyyliohjaajana.

Iltalehti kertoi eilen, että Susanna Sievinen on nähty halailemassa ja suukottelemassa Idols-tähden kanssa.

- Välillämme on työsuhde, mutta totta kai olen saanut Christianilta myös henkistä tukea viime päivinä, Sievinen kertoo.

- Christiania ehdotettiin asiakkaakseni eräässä työpalaverissa. Me kaksi emme olleet tavanneet siinä vaiheessa, kun lupauduin laittamaan hänen lookinsa uusiksi. Christian on todella hyvä-ääninen laulaja ja hyvä taiteilija.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

  2. 2

    Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

  3. 3

    Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

  4. 4

    Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen – Linnan juhlat jäävät väliin

  5. 5

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  6. 6

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  7. 7

    Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

  8. 8

    Tankkaaja, siirrätkö autosi vai käytkö maksamassa ensin? – ”Huoltoasema lähetti uhkauskirjeen kotiin, kun olin maksanut liian vähän”

  9. 9

    Brittimedia väittää: Saara Aalto duetoi X Factor -finaalissa Adam Lambertin kanssa

  10. 10

    Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  2. 2

    Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  4. 4

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  5. 5

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  6. 6

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  7. 7

    Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

  8. 8

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  9. 9

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  10. 10

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hakaniemen tori piiritetty – paikalla runsaasti poliiseja

  2. 2

    Mielenosoitusten ääripäät kohtaavat Kaisaniemessä: toisella puolella tuhat, toisella puolella pari sataa ihmistä – IS seuraa hetki hetkeltä

  3. 3

    Suora lähetys juuri nyt: Kaksi mielenosoitusta kohtaa Kaisaniemen puistossa

  4. 4

    Mauno ja Tellervo Koivisto osallistuivat itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen – Linnan juhlat jäävät väliin

  5. 5

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  6. Näytä lisää