Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Prinsessa Madeleine juhli Tukholman yössä

Tukholmaan palannut prinsessa Madeleine viihtyi viime viikon keskiviikkona pääkaupungin yössä, kertoo Svenska Damtidning.

Silminnäkijöiden mukaan Madeleine saapui kaveriporukkansa kanssa myöhäiselle illalliselle trendikkääseen Bistro Jarl -baariin, joka sijaitsee kivenheiton päässä Stureplanilta.

Säteilevä ja iloinen Madeleine istui koko illan pöydässä ystäviensä kanssa ja skoolasi valkoviinillä ja samppanjalla.

Lisäksi Madeleine on lehden mukaan nähty myös shoppailemassa Östermalmilla viime perjantaina.

Madeleine on viettänyt kesänsä suurimmaksi osaksi ulkomailla, ainakin New Yorkissa, Miamissa ja Bahamalla. Hän lensi Amerikkaan jo keväällä karkuun hänen ja Jonas Bergströmin erosta aiheutunutta kohua.

Madeleine palasi Ruotsiin hetkeksi kesäkuussa juhlimaan siskonsa Victorian häitä. Heinäkuussa hän edusti perheensä kanssa Öölannissa Victorian perinteisillä syntymäpäiväjuhlilla.

Syksyllä Madeleine muuttaa lempikaupunkiinsa New Yorkiin, missä hän aloittaa työt äitinsä perustamassa World Childhood -säätiössä.

Prinsessan oli määrä mennä syksyllä naimisiin pitkäaikaisen poikaystävänsä, lakimies Jonas Bergströmin kanssa. Kihlaus kuitenkin purkaantui, kun Bergström jäi kiinni pettämisestä norjalaisen käsipalloilijan Tora Uppstrøm Bergin kanssa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  2. 2

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  3. 3

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  6. 6

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  7. 7

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  8. 8

    21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

  9. 9

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  10. 10

    Horoskooppi 20.2.2017

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  2. 2

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  2. 2

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  3. 3

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  4. 4

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  5. 5

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  6. Näytä lisää