Selma

Viihde

Valikko

Viihde

3D-elokuva tekee tehokasta toista tulemista - katso video

Uuden sukupolven kolmiulotteinen elokuva rantautuu tänä syksynä Suomeen. Pääkaupunkiseudun ensimmäiset 3D-teatterit avataan tällä viikolla Flamingon vapaa-ajankeskuksessa Vantaalla.

3D-efekti luodaan digitaalisen projisoinnin myötä eri menetelmällä kuin ennen.

Todellisempi liike- ja syvyysvaikutelma tarjoaa katsojalle huikeita elokuvaelämyksiä.

- Kuva on nyt laadukkaampi kuin ennen, 3D-elämys voimakkaampi ja ylipäätään kokonaisfiilis, joka katsojalle elokuvateatterissa tulee on voimakkaampi, kertoo Hämeenlinnan Bio Rex Verkatehtaan teatterivastaava Aku Jaakkola.

- Digitaalisen projisoinnin kautta syntyvä efekti ei aiheuta katsojalle myöskään filmitekniikan kautta synnytetyn 3D-efektin haittavaikutuksia kuten esimerkiksi päänsärkyä, hän muistuttaa.

Myös digitaalisesti tuotettujen 3D-elokuvien tarjonnan luvataan lisääntyvän lähivuosina. Suomalaisilla valkokankailla on nähty jo muun muassa Beowulf , ja 5. syyskuuta saa ensi-iltansa maailman ensimmäinen kokonaan 3D-tekniikalla kuvattu live-action-elokuva Matka maan keskipisteeseen.

Hämeenlinnassa tuntumaa uudistuneeseen 3D-elokuvaan oli ottamassa yrittäjä Aurora Raiskinen-Kujanen.

- Olihan se aika erilaista. Heti alkutekstit tekivät aikamoisen vaikutuksen. Ero perinteiseen 2D-elokuvaan oli selkeä, hän toteaa.

- Vaikuttavinta oli se, että tuntuu kuin olisi itse läsnä elokuvan tilanteissa. Välillä hätkähdytti kun kohti alkoi tulla tavaraa mittanauhasta dinosaurukseen, hän summaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  4. 4

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  5. 5

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  6. 6

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  7. 7

    Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

  8. 8

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  9. 9

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  10. 10

    Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  4. 4

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  5. 5

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  6. Näytä lisää