Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Kylie Minogue superfloppasi Amerikassa

Kylie Minoguen albumi X osoittautui julkaisuviikollaan suuren luokan flopiksi Yhdysvalloissa. Mittavasta mainoskampanjasta huolimatta Minoguen levyä myytiin viikon aikana vain 6 000 kappaletta. Sillä irtosi vaatimaton listasija 139.

Esimerkiksi Australiassa ja Britanniassa X julkaistiin jo viime marraskuussa. Silloin menestys oli huomattavasti parempi kuin nyt Yhdysvalloissa. Laulajan kotimaasta Australiasta irtosi julkaisuviikolla listan kärkipaikka, Britanniassakin levy nousi suoraan kakkoseksi.

Minogue, 39, ei koskaan ole menestynyt Amerikassa niin hyvin kuin Australiassa tai Britanniassa. Aiemmin hän on kuitenkin pärjännyt paljon paremmin kuin tällä kertaa. Vuoden 2001 Fever-albumi nousi Yhdysvalloissa sijalle kolme ensimmäisen viikon myyntiluvun olleessa 115 000.

Neljä vuotta sitten ilmestynyttä Body Language -levyäkin myytiin viikossa sentään 43 000 kappaletta. Listasija oli silloin 42.

Kylie Minogue ei pidä vähäistä menestystään Yhdysvalloissa pelkästään ongelmana.

- Minulle on outo tilanne, että kukaan ei tunne minua Los Angelesin kaduilla. Se on suurenmoista, fanien huomiota muualla maailmassa vähintäänkin riittävästi keräävä Minogue kiittelee.

Minoguen levy-yhtiön tiedottaja on löytänyt syyn X:n superfloppiin Yhdysvalloissa. Hän olettaa monen amerikkalaisen fanin hankkineen levyn jo marraskuussa, jolloin se tuli myyntiin muualla maailmassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

  6. 6

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  7. 7

    Berner: ”En voi antaa periksi”

  8. 8

    David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

  9. 9

    Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

  10. 10

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  5. 5

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  6. 6

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  7. 7

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  8. 8

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  9. 9

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  10. 10

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  2. 2

    Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  5. 5

    WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

  6. Näytä lisää