Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Beyoncen kiertue pyörii tyttöenergialla

Laulaja Beyonce Knowlesin päätti palkata vain naisia maailmankiertueelleen.

- Kasvoin ympärilläni joukko vahvoja naisia. Rakastan naisten seurassa oloa, rakastan tukensa antavia ja lahjakkaita naisia, perustelee 25-vuotias laulaja päätöstään.

Laulaja kehuu kiertueen sujuneen hyvin.

- Kaikki tukevat toisiaan. Teemme yhdessä asioita. Eilen luistelimme porukalla. Vuokrasin meille oman radan ja kutsuimme myös perheemme mukaan luistelemaan, kertoo Beyonce.

Laulaja kertoo kuitenkin epäilleensä aluksi ideaa, vaikka sen itse keksikin. Beyonce kuitenkin kehuu kaiken menneen hyvin. Koko porukka on hänen mukaansa lahjakkaita, innokkaita ja itsevarmoja.

Beyonce kertoo myös Peoplen mukaan, että lukee harvoin juttuja itsestään. Internetiä laulajatar välttää koska " menettäisi hermonsa", jos lukisi mitä kaikkea hänestä siellä puhutaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  2. 2

    Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

  3. 3

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  4. 4

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  5. 5

    16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

  6. 6

    Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

  7. 7

    Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

  8. 8

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  9. 9

    Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

  10. 10

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  3. 3

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  6. 6

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  7. 7

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  8. 8

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  9. 9

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  10. 10

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

  2. 2

    Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

  3. 3

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  4. 4

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  5. 5

    16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

  6. Näytä lisää