Visa

Viihde

Valikko

Viihde

Tanja Saarela ottaa nyt rennosti

Kulttuuriministerin salkun siirryttyä seuraajalle muuttui myös Tanja Saarelan tyyli. Ex-ministeri kannustaa myös muita kansanedustajia pukeutumaan vapaammin. Hänen mielestään nuorekkaampi tyyli pukisi monia.

- Se olisi ihan suotavaa, ettei eduskunnassa pukeuduttaisi niin harmaasti!

Saarela kertoo odottavansa kesää - ja hänet on viime aikoina nähty eduskunnassakin aurinkolasit huolettomasti otsalla.

- Myönnän, että kaupassa tulee vahingossakin ostaneeksi keväisiä vaatteita. Ei ole pahasta, jos vuodenaikoja seuraa. Oranssi ja turkoosi ovat kovin in ja pop, Saarela tietää.

Ministerinä työskentely toi pukeutumispaineita.

- Tehtävä asetti vaatimuksen virallisempaan pukeutumiseen. Oli harvoin päiviä, jolloin ei olisi ollut yhtään juhlavaa tilaisuutta. Vaikka kansanedustajan pukeutuminen on fleksiibelimpää, pitää olla siisti.

Saarela myöntää, että perhe joutui hänen ministerikiireidensä vuoksi välillä kärsimään.

- Oli hieno kokemus olla ministerinä, mutta kyllä minulla on oikein hyvä fiilis ja kova into päällä uudesta kaudesta. Olen hurjan tyytyväinen, että olen nyt ympäristö- ja ulkoasiainvaliokunnassa, se on mielestäni hyvä kombinaatio, Saarela kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  2. 2

    Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

  3. 3

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  4. 4

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  5. 5

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  6. 6

    HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

  7. 7

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  8. 8

    EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

  9. 9

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  10. 10

    Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  3. 3

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  4. 4

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  5. 5

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  8. 8

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  9. 9

    Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

  10. 10

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

  2. 2

    Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

  3. 3

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  4. 4

    Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmisbarbie uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

  5. 5

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  6. Näytä lisää