Asta

Viihde

Valikko

Viihde

Irina Björklund muka ruotsalainen?

Ruotsalaislehti erehtyi väittämään näyttelijätärtä ruotsalaiseksi

Ruotsalaislehti Expressen uutisoi suomalaisnäyttelijä Irina Björklundin olevan ruotsalainen. Syynä on se, että Björklund on syntynyt Ruotsissa, mutta muuttanut jo vuoden ikäisenä perheensä kanssa Suomeen. Näin ollen hän on Suomen kansalainen, ei Ruotsin.

Expressen kertoo 37-vuotiaan Björklundin muuttaneen Yhdysvaltoihin uransa vuoksi kymmenisen vuotta sitten. Rooli The American -elokuvassa saattaa olla näyttelijättären läpimurto.

- Tuntuu oudolta ajatella, että tämä pieni rooli voisi auttaa minut läpimurtoon. On kuitenkin hauskaa, että minulla on se CV:ssä. Näyn elokuvassa 15 sekunnista kolmeen minuuttiin, Björklund kertoi lehdelle.

The American -elokuvaa kuvattiin Ruotsin Östersundissa tämän vuoden tammikuussa. Björklund näyttelee elokuvassa ammattitappaja-Clooneyn Ingrid-tyttöystävää.

Elokuva tulee ensi-iltaan Suomessa 8. lokakuuta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Varo vaaraa kahvikupissa

  2. 2

    IS paljastaa Suomen eniten tienaavat festaritähdet – yksi ylitse muiden

  3. 3

    Kuva mykistävän kauniista Kaisa Mäkäräisestä kiertää Norjan mediassa

  4. 4

    Antti Tuisku perui kaksi keikkaansa: ”Olen liian huonossa kunnossa”

  5. 5

    Jari-Matti Latvala alistui kohtaloonsa – karkaava Meeke ajoi taas pohjat

  6. 6

    Roope Salminen listasi maailman ihanimmat naiset – yksi nimi on todellinen yllätys

  7. 7

    Rahoitti Isisiin liittymistä opintolainalla – 19-vuotias suomalainen tuomittiin Britanniassa

  8. 8

    Kaunotar käveli puistossa piukoissa minisortseissa – piilokamera paljastaa miesten tuijotukset ja reaktiot, parisuhderiitakin syntyi

  9. 9

    Bruce Willisin ja Demi Mooren 22-vuotias Tallulah-tytär keimaili bikineissä New Yorkin kaduilla

  10. 10

    Orpon sote-kokouksiin tilattu alkoholia sadoilla euroilla –Kuohuviiniä, calvadosta, konjakkia, olutta...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kaunotar käveli puistossa piukoissa minisortseissa – piilokamera paljastaa miesten tuijotukset ja reaktiot, parisuhderiitakin syntyi

  2. 2

    Roope Salminen listasi maailman ihanimmat naiset – yksi nimi on todellinen yllätys

  3. 3

    Miljoonavene jälleen satamassa! Teemu Selänne saapui Kotkan Meripäiville –”Ei siitä metelistä voinut erehtyä”

  4. 4

    ”Poistakaa lukitus ennen kuin muija tulee kotiin!” – suomalaismiehen parkaisu käynnisti ison poliisitutkinnan

  5. 5

    Kuva mykistävän kauniista Kaisa Mäkäräisestä kiertää Norjan mediassa

  6. 6

    Auttaako helppo vesipulloniksi ampiaisen pistoon? – Lääkäri: ”Voisin itsekin kokeilla”

  7. 7

    Kuvat: Kimi Räikkönen ja Minttu-kihlattu bongattiin viime hetken hääostoksilla – herättivät huomiota Milanon kaduilla

  8. 8

    Orpon sote-kokouksiin tilattu alkoholia sadoilla euroilla –Kuohuviiniä, calvadosta, konjakkia, olutta...

  9. 9

    Kaija Koo paljasti Kotkan Meripäivillä osasyyn keppien käytölleen – ”Suutuin siitä”

  10. 10

    Eurojackpotissa yksi täysosuma: Voittajalle lähes 85 miljoonaa euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen paras? Porvoolaismiehen puhelinnumerosta tarjottiin 10 000 euroa

  2. 2

    Kalamerkki auton perässä näkyy kesäisillä teillä – tätä symbolilla halutaan viestiä

  3. 3

    Kaunotar käveli puistossa piukoissa minisortseissa – piilokamera paljastaa miesten tuijotukset ja reaktiot, parisuhderiitakin syntyi

  4. 4

    16-vuotiaan turkulaistytön hiustenvaalennus meni karmealla tavalla pieleen – ”Luulin, että kuolen”

  5. 5

    Matti Kyllösellä, 87, on 8-vuotias tytär: ”Köyhästi eletään, mutta pärjätään”

  6. 6

    Lojuuko kaappisi perällä aarre? Näistä VHS-nauhoista pyydetään nyt häkellyttäviä hintoja

  7. 7

    Dramaattinen video: Näin salamannopeasti tiikeri sieppasi autosta nousseen naisen Kiinassa

  8. 8

    Amin Asikaisen kanssa seurusteleva tosi-tv-kaunotar jätti alkoholin ja julkaisi paljonpuhuvan kuvan – ”Mieletön muutos”

  9. 9

    Espoolaisen Petrin, 53, puhelinnumero herättää intohimoja – arvo jopa 50 000 euroa

  10. 10

    Bikinipoliisit yllättivät kännykkävarkaan Tukholmassa – ”Olisin napannut hänet vaikka olisin ollut alaston”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Varo vaaraa kahvikupissa

  2. 2

    IS paljastaa Suomen eniten tienaavat festaritähdet – yksi ylitse muiden

  3. 3

    Kuva mykistävän kauniista Kaisa Mäkäräisestä kiertää Norjan mediassa

  4. 4

    Antti Tuisku perui kaksi keikkaansa: ”Olen liian huonossa kunnossa”

  5. 5

    Jari-Matti Latvala alistui kohtaloonsa – karkaava Meeke ajoi taas pohjat

  6. Näytä lisää