Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Mia Permannon vaari: Mia laulaa taivaassa

Lähellä suurinta unelmaansa eli soololevynsä valmistumista menehtyneen Mia Permannon, 19, poismeno mustasi niin Mian Suomessa kuin Ruotsissa asuvien läheisten pääsiäisen.

IS tavoitti Mian Gotlannissa asuvan vaarin Harry Permannon pääsiäismaanantaina.

- Suru on suuri, mutta Mia laulaa nyt isoäitinsä kanssa taivaassa, Harry Permanto sanoi hiljaa.

Mian vaari työskenteli hänkin koko uransa ajan musiikin parissa.

- Olin Miasta hyvin ylpeä. Kävin kuuntelemassa häntä myös Idols-kisan aikaan, Harry Permanto kertoo.

Ruotsissa kasvanut Mia muutti 2006 vuoden loppupuolella takaisin Suomeen. Tukholmaan hänelle jäi laaja ystäväpiiri, jolle nuoren taiteilijan äkkikuolema tuli suurena sokkina.

Mia kävi IS:n tietojen mukaan tapaamassa Ruotsin ystäviään vain pari viikkoa ennen menehtymistään. IS tavoitti maanantaina useita Mian entisiä luokkatovereita.

- Kouluaikaan Mia puhui myös ongelmistaan sekä ajoittaisista motivaatiovaikeuksistaan. Miasta tuntui, että hänellä kului aikaa hukkaan, sillä hänellä ei ollut bändiä lukioaikaan, Mian luokkakaveri Christóbal kertoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  2. 2

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  3. 3

    Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

  4. 4

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  5. 5

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  6. 6

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  7. 7

    Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

  8. 8

    Kiira Korven Petra-sisko kertoo elämänmuutoksestaan: Jätti vakituisen työn rahoitusalan yrityksessä

  9. 9

    ART-72-matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

  10. 10

    Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  4. 4

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  2. 2

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  3. 3

    Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

  4. 4

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  5. 5

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  6. Näytä lisää