Henri, Henna, Heikki

Viihde

Valikko

Viihde

Sini Helmi valittaa tuomiostaan hovioikeuteen

Helsingin käräjäoikeus langetti seurapiirijulkkis ja putiikinpitäjä Sini Helmelle tiistaina neljän kuukauden ehdollisen vankeustuomion virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta.

Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi Helmen maksamaan lähes 1000 euroa asianajopalkkioita.

Syytteen mukaan Helmi pyrki estämään ystävänsä kiinniottoa ja kuljettamista poliisin putkaan viime vuoden heinäkuussa ravintola Kaivohuoneen edessä. Ravintolaillan päätteeksi Helmi oli lyönyt vanhempaa konstaapelia voimakkaasti käsilaukulla päähän, mistä poliisin mukaan aiheutui voimakasta kipua ja särkyä. Helmi näkee asian toisin.

- Tuomio on todella kohtuuton, sillä nyt puhutaan sellaisesta tilanteesta, joka oli todella outo, Helmi kommentoi IS:lle.

- Olen tietysti asiasta pahoillani ja kaikkea sellaista, mutta siellä oikeudessa kukaan ei pystynyt sanomaan, että olisin lyönyt poliisia.

No löitkö poliisia?

- En lyönyt. Tilanne oli sen verran kaoottinen, se oli sellainen kanssakäyminen ja väärinkäsitys.

Poliisin mukaan satutit hänen korvaansa rytäkässä.

- Minulla oli mukana minikokoinen silkkilaukku, ei sillä olisi saanut poliisin korvaa punaiseksi. Ainoa todiste, jonka punaisesta korvasta näin, oli mustavalkoinen valokuva.

Helmi aikoo valittaa hovioikeuteen.

- Itselleni tuli paha mieli siitä, että tästä nousi tällainen kohu. Hovioikeuteen lähdetään, Helmi toteaa.

Asian vei käräjille korvansa loukannut vanhempi konstaapeli. Kuulusteluissa tapauksen silminnäkijä kuvaili lyönnin näyttäneen siltä, että "nainen löi kaikilla voimillaan ja tarkoituksellisesti".

Oikeudessa Helmi vetosi tasapaino-ongelmaan: Hän väitti olleensa kaatumassa korkokengillään, kun poliisi oli työntänyt häntä hiekkapohjaisella maalla. Helmen mukaan hän menetti tasapainonsa, minkä takia laukku osui poliisia päähän.

Tuomiosta kertoi ensimmäisenä 7 päivää nettisivuillaan.

Katri Utula

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  4. 4

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  5. 5

    14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

  6. 6

    Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

  7. 7

    Berner uudesta liikennemallista: ”Se joka käyttää, maksaa”

  8. 8

    Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

  9. 9

    Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

  10. 10

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  2. 2

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  3. 3

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  4. 4

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  5. 5

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  6. 6

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  7. 7

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  8. 8

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  9. 9

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  10. 10

    Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  4. 4

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  5. 5

    14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

  6. Näytä lisää