Aslak

Viihde

Valikko

Viihde

Hanna Ek ja Petteri Ahomaa yhdessä?

Helmikuussa Miss Suomeksi valittu Hanna Ek näyttää liittyvän niiden missien joukkoon, joiden seurustelusuhde ei kestäkään misseyttä.

Ilta-Sanomat kirjoitti jo kuukausi sitten, että Hanna on nähty yhdessä tuottaja Petteri Ahomaan kanssa. Tuolloin Hanna ilmoitti, ettei heillä ole sen kummempaa suhdetta, mitä nyt ovat Ahomaan kanssa käyneet yhdessä syömässä.

Lehdissä on kuitenkin jo parin viikon ajan vihjailtu Ahomaan ja Ekin suhteesta. Eilen ilmestynyt 7 päivää -lehti väitti Hannan jo eronneen poikaystävästään. Kun tätä asiaa tiedusteltiin Hannalta, hän ilmoitti, ettei kommentoi asiaa.

Hanna Ek on muutenkin pitänyt missiaikansa tiiviisti kiinni yksityisyydestään. Hän opiskelee Helsingin Yliopistossa sosiaalipsykologiaa ja hoitaa Miss Suomi -tittelin mukanaan tuomia velvollisuuksia tunnollisesti. Missivuosi on kuitenkin pikkuhiljaa päättymässä ja Hanna onkin kertonut keskittyvänsä helmikuun jälkeen opintoihinsa sekä mallintöihin.

Hän asuu yksin Helsingin keskustassa, eikä Porvoossa asuvan poikaystävän suunnitelmissa ole IS:n tietojen mukaan muuttaa Helsinkiin.

Jo kuukausi sitten IS kertoi, että Hanna Ekin mieskuvioista kuullaan varmaan vielä jotakin mielenkiintoista - nyt jäädään sitten vain odottamaan, mihin suuntaan käy Miss Suomen seuraava askel.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  2. 2

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  3. 3

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  4. 4

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  5. 5

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  6. 6

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  7. 7

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  8. 8

    Omistaja huomasi autossaan valon: Sisältä nousi tuntematon mies lumiharja kädessään

  9. 9

    Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

  10. 10

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  10. 10

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  2. 2

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  3. 3

    Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

  4. 4

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  5. 5

    Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

  6. Näytä lisää