Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Big Brotherista pudonnut Jussi: Martina ärsytti!

BB-talosta pudonnut Jussi ei tuntunut ottavan häätöä vastaan kovin raskain mielin. Hän perusteli Vappu Pimiän haastattelussa syrjäänvetäytyvyyttään sillä, ettei saanut ruokaa, tupakkaa tai unta.

- Ensin mieheltä vietiin ruoka, sit tupakat ja sit uni, askin päivässä polttava Jussi tuskaili.

Jussi myönsi haastattelussa myös ärtyneensä taloon viikko sitten tulleeseen Martina Aitolehteen.

- Kyllähän siinä kiehahti itselläkin, kun tullaan tuolla tavalla kesken kaiken taloon sisään töksäyttelemään totuuksia. Oli se vähän ihmeellistä, Jussi kummasteli.

Kaustisilta kotoisin oleva portsari liittyi sarjan kilpailijakaartiin kaksi viikkoa sitten ja oli kuudes taloon kesken kaiken tullut kilpailija.

Ennen BB-taloon astelemista Jussi uskoi tuovansa taloon lisäväriä.

- Suuni käy koko ajan, sillä en oikein osaa olla hiljaa. Kunhan pääsen vähän asettumaan, taloon tulee lisää vauhtia, Jussi lupaili tuolloin.

Lupaukset osoittautuivat kuitenkin katteettomiksi, sillä Jussi ei löytänyt kunnollista yhteistä säveltä muun ryhmän kanssa. Jussi oli talossa enemmän sivustakatsoja kuin huomion herättäjä. Hän sai syrjäänvetäytymisen lisäksi muilta asukkailta kritiikkiä huonosta hygieniastaan.

Jussi on kertonut, että olisi käyttänyt mahdolliset Big Brotherin voittorahat velkojensa kuittaamiseen. Hänen perustamansa rakennusalan yritys oli lähellä joutua konkurssiin, kunnes Jussi päätti myydän yrityksensä pois.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  3. 3

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  6. 6

    Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

  7. 7

    Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

  8. 8

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  9. 9

    F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  6. 6

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  7. 7

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  8. 8

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  9. 9

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  10. 10

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  10. 10

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  2. 2

    Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

  3. 3

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

  6. Näytä lisää