Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Tallitähtien kirous syvenee - Kalle Kuvaja mursi ranteensa

Tallitähdet-sarjan epäonni ei näytä päättyvän. Egyptiläisiä hautakammioita ryövänneet arkeologitkaan eivät ole kokeneet vastaavanlaista kirousta. Tuorein Tallitähdet-uhri on malli Kalle Kuvaja, joka mursi ranteensa maanantain harjoituksissa. Aiemmin itseään ovat kolhineet Pertti Neumann ja Oskari Katajisto.

Maanantain harjoituksissa malli Kalle Kuvaja putosi satulasta. Kalle luuli aluksi selvinneensä pelkällä säikähdyksellä, mutta paikan päällä ranteen tutkinut lääkäri passitti miehen sairaalaan röntgenkuviin. Niistä selvisi, että Kallen ranteessa oli kaksi murtumaa.

- Ranne kipsattiin ja se kuvataan uudelleen viikon kuluttua, Kalle selittää. Mies pääsi saman tien sairaalasta kotiin toipumaan.

Tallitähdissä harjoiteltiin viime esterataa, kun onnettomuus sattui.

- Varsinainen esteen ylitys onnistui hyvin, mutta sen jälkeen hevonen suuntasi seuraavalle esteelle hieman liian tiukalla kaarteella. Yllätyin ja tasapaino meni. Olen pudonnut Tallitähtien aikana pari kertaa aikaisemminkin ja periaatteessa osaan pudota "oikein". Nyt jalkani takertui jalustimeen, ja putosin maahan huonoon asentoon. Ranne jäi alle, Kalle kertaa onnettomuuden syitä.

Kallea harmittaa erityisesti tallityttönsä ja valmentajansa Merilin Skipparin puolesta.

- Ärsyttää tosi paljon. Olin edistynyt hyvin ja kisan finaali oli tiukasti tähtäimessä, Kalle sanoo.

- Minulle jäi kuitenkin sekä ohjelmasta että ratsastamisesta todella hyvä fiilis. Ratsastuksesta tuli ilman muuta uusi harrastus, ja aion nousta takaisin satulaan heti, kun saan kipsin pois. Kysyin lääkäriltä, voisinko ratsastaa keskiviikon kisassa, mutta ei hän pahus vieköön antanut lupaa, Kalle harmittelee.

Tallitähtiä tuottavan Susamuru Oy:n vastaava tuottaja Sari Isotalo on harmissaan Kallen onnettomuudesta ja ihmettelee sarjaa vainoavaa jatkuvaa epäonnea.

- Ohjelman kuvaukset kuitenkin jatkuvat suunnitellusti, hän toteaa.

Aiemmista uhreista pahiten kävi Neumannille, joka mursi värttinäluunsa. Seurauksena oli leikkaus ja viikkojen sairausloma.

Oskari Katajisto sai puolestaan ruhjevamman reiteensä. Lisäksi stand up -koomikko Ismo Leikola passitettiin kisasta kotiin epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi. Leikola löi omaa ratsuaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  6. 6

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  9. 9

    Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

  10. 10

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  6. Näytä lisää