Tatu, Daniel, Taneli

Viihde

Valikko

Viihde

Riita Kirkan muistokonsertista: Lesken ja siskon välit poikki

IS:n torstaina Los Angelesista puhelimitse tavoittama Muska Babitzin, 55, haluaa kumota väitteen, jonka mukaan hän olisi kieltäytynyt esiintymästä veljensä muistokonsertissa.

- Totta kai haluaisin esiintyä rakkaan veljeni muistoksi, Muska tuhahtaa.

Muska Babitzinin mukaan hän ja Kirkan vaimo Paula Nummela eivät ole koskaan olleet ystäviä tai edes juuri tekemisissä toistensa kanssa.

- Välimme ovat aina olleet etäiset. Paulan kanssa olen ollut tekemisissä vain Kirillin järjestämissä perhetapahtumissa, Muska taustoitti naisten välejä IS:lle torstaina.

Kirkan muistokonsertin alla naisten välit ovat tulehtuneet täysin. Välit näyttävät nyt olevan kokonaan poikki.

Muska ilmoitti torstaina Ilta-Sanomissa jättäytyvänsä kokonaan pois konsertista riidan seurauksena.

- Tein päätökseni nähtyäni Paulan eräälle työntekijälle lähettämän viestin. Siinä viestissä Paula ilmoitti, että "on selvää, että Muska ei esiinny konsertissa".

Muska Babitzin toimitti kyseisen sähköpostiviestin eilen myös IS:lle sanojensa todisteeksi.

Ilmiriidaksi kärjistynyt sanasota alkoi ensin kinasteluna siitä, kuinka monta kappaletta Muska saisi esittää Kirkan muistokonsertissa.

Sekä Muskan että hänen aviomiehensä ja managerinsa Hannu Salakan mielestä konsertin järjestäjät tarjosivat Muskalle liian vähän "peliaikaa". Muska olisi halunnut Kirkan siskona suuremman roolin muistokonsertissa.

Tästä alkoi erittäin kiivas sanasota, jossa henkilökohtaisia loukkauksiakaan ei säästelty.

Eilen illalla tunteet olivat kuitenkin jo sen verran jäähtyneet, että Muska oli valmis harkitsemaan esiintymistään uudelleen.

- Olen tehnyt kovasti duunia, jotta konsertti tulee. Pääasian pitäisi olla se, että Kirill saa levätä rauhassa. Tämän sirkuksen pitäisi loppua, Muska huokasi.

Hän kertoi kuulleensa sähköpostitse olevansa sittenkin tervetullut esiintymään. Muska ja Paula Nummela eivät tosin kommunikoineet suoraan keskenään tälläkään kertaa, vaan sopua hieroi eräs konsertin puuhamiehistä.

14. helmikuuta Hartwall Areenassa järjestettävään tilaisuuteen on myyty jo lähes kuusituhatta lippua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

  2. 2

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  3. 3

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  4. 4

    Nuorta naista puukotettiin hengenvaarallisesti Rovaniemellä – poliisi tutkii tapon yrityksenä

  5. 5

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  6. 6

    Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

  7. 7

    Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

  8. 8

    Vantaalainen Tuija pelästyi näyttävää haloilmiötä: ”Luulin, että Aurinko räjähtää”

  9. 9

    Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

  10. 10

    Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

  5. 5

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  8. 8

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  9. 9

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  10. 10

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  6. 6

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  7. 7

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  10. 10

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Huomasitko tylyn kommentin? X Factorin tuomari ei toivo Saara Aallon voittoa – tämän selvemmin sitä ei voi sanoa

  2. 2

    Kansalaiset hämmästyivät: Seksilelu rävähti ruutuun X Factorin mainoskatkolla – näin kanavajohtaja kommentoi

  3. 3

    X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

  4. 4

    Nuorta naista puukotettiin hengenvaarallisesti Rovaniemellä – poliisi tutkii tapon yrityksenä

  5. 5

    Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

  6. Näytä lisää