Oona, Netta, Aune

Viihde

Valikko

Viihde

60-vuotias Remu uhoaa: Nämä ovat viimeiset isot juhlat!

Remu juhlisti torstai-iltana 300 kutsuvieraan voimin 60-vuotissyntymäpäiviään Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä. Paikka on tuttu jo varhaisilta Hurriganes-ajoilta, ja siksi Remulle erityisen rakas.

Ennen juhlia hän oli ehtinyt antaa jo monta haastatteluakin. Lopulta hän myöhästyi omista kemuistaan lähes tunnin.

- Aamulla heräsin siihen, kun olin perse paljaana ovella vastaanottamassa jotain tv-ryhmää kotiini, Remu päivittelee.

Hän myöntää, että päivänsankarina oleminen ei ole hänen juttunsa. Viimeksi hän juhli näyttävästi 50-vuotispäivänään, mutta samanlaisia juhlia ei ole enää luvassa.

- En tietenkään tykkää olla keskipisteenä. Nämä on varmaan viimeiset isot juhlat. Mutta kyllä tämä kaikki on helvetin hienoa, kun tänne tuli näin paljon ihmisiäkin, hän sanoo katsellessaan ympärilleen.

Lahjarahoillaan hän matkaa kahdeksi viikoksi Intiaan tammikuun puolivälissä. Kaikenlaisen pikkutavaran keräilijänä tunnettu mies hakee matkalta paitsi matkamuistoja, myös musiikillista inspiraatiota. Aiemmin Kuubaan ihastunut mies on menossa Intiaan ensi kertaa.

- Siellä on hyvät hinnat enkä ole ollut siellä aiemmin, joten siksi valitsin Intian.

Sen jälkeen elämä näyttää menevän entistäkin hektisemmäksi.

- Kauriilla alkaa jytinät helmikuun puolivälissä, astrologiaan ja horoskooppeihin hurahtanut Remu tietää.

Iän karttuminen ei todellakaan näy miehessä. Remu veti eilisissä juhlissaankin kunnon show'n vielä yömyöhään.

- Silloin ihminen elää, kun se tekee jotain, Remu tietää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. 6

    Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

  7. 7

    Ukko ja Niina jättivät Suomen ja muuttivat paratiisiin: ”Kuka unelmamme toteuttaa, jos emme me itse”

  8. 8

    Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

  9. 9

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  10. 10

    Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

  2. 2

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  3. 3

    6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

  4. 4

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  5. 5

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  8. 8

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  9. 9

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  10. 10

    Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  3. 3

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  4. 4

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  2. 2

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  3. 3

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  4. 4

    Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

  5. 5

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  6. Näytä lisää