Sebastian

Viihde

Valikko

Viihde

Will Smith takoo eniten rahaa

Will Smith ansaitsee enemmän rahaa kuin yksikään muu näyttelijä Hollywoodissa, kertoo talouslehti Forbes tuoreessa selvityksessään.

Muun muassa Hancock- ja I Am Legend -leffojen stara nettosi viimeisen vuoden aikana peräti 50 miljoonaa euroa näyttelemällä.

Smith onkin tällä hetkellä maailman suurin leffatähti. Jokainen näyttelijän viimeisestä kahdeksasta elokuvasta on yltänyt Yhdysvalloissa yli maagisen 100 miljoonan dollarin (63 miljoonan euron) rajan yli. Yksikään näyttelijä ei ole aiemmin kyennyt samaan.

Listan kakkoseksi yltää Johnny Depp, joka on esiintynyt niin suuren budjetin toimintarymistelyissä kuin taiteellisemmissakin leffoissa. Deppin yhteenlasketut tulot olivat 45 miljoonaa euroa.

Seuraavaksi parhaiten ansaitsivat Eddie Murphy (35 milj.), Mike Myers (35 milj.) ja Leonardo DiCaprio (28 milj.).

Naisten viehätysvoimaan elokuvien päätähtinä ei vieläkään uskota, sillä parhaiten ansaitsevien kymmenen näyttelijän joukkoon ei mahdu yhtäkään kauniimman sukupuolen edustajaa.

Forbes on selvittänyt samassa yhteydessä myös ne näyttelijät, jotka ovat tuottoisimpia suhteessa palkkaansa. Tämä lista näyttää hyvin erilaiselta.

Kärkipaikkaa pitää verrattain pienipalkkainen komediataituri Vince Vaughn, jonka viimeaikaisiin hitteihin lukeutuvat muun muassa elokuvat The Breakup ja Kuokkavieraat. Jokainen Vaughnille maksettu dollari tuotti lähes 15 taalaa takaisin.

Tuottoisia olivat myös Spiderman-tähti Tobey Maguire, Oscar-voittaja Julia Roberts ja Brad Pitt. Indie-elokuvien kaunotar Naomi Watts ylsi hieman yllättäen viidennelle sijalle.

Will Smith yltää jättitulojensa takia listalla vasta 21. sijalle.

Surkeimmin palkkansa A-listan tähdistä ansaitsee Nicole Kidman. Yksi Kidmanille maksettu dollari tuotti vain 1,01 dollaria takaisin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  6. 6

    Trumpin valtakausi alkaa tänään – näin se vaikuttaa ympäri maapalloa

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Hampaiden paikkaaminen pian historiaa? Brittitutkimus: Alzheimer-lääke saa reiät kasvamaan umpeen

  9. 9

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  10. 10

    Ovatko käsivartesi täynnä pieniä punaisia pilkkuja? Tästä on kyse – ja näin hoidat vaivan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

  3. 3

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  4. 4

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  5. 5

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  6. 6

    Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

  9. 9

    Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

  10. 10

    Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  3. 3

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  2. 2

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  3. 3

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  6. Näytä lisää