Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Jani Sievinen jännittää Marin vanhempien tapaamista

Huippu-uimarin uransa päättänyttä Jani Sievistä jännittää, sillä hän tapaa pian ensi kertaa tyttöystävänsä Mari Samuelsenin vanhemmat.

Sievinen on vielä parhaillaan poikansa Aleksanterin kanssa Australiassa valmentamassa nuoria uimareita, mutta viikon päästä on aika tulla kotimaahan.

- Ehdin vain käydä kotona, sillä matkaan melkein suoraan Norjaan. Menen tapaamaan Marin vanhempia. Hieman ehkä jännittää, muutaman päivän Norjassa viettävä Jani kertoo.

Jani Sievisen ja ruotsalaismissi Mari Samuelsenin romanssi on edennyt vauhdikkaasti.

- Mari tulee maaliskuun tienoilla Suomeen ja muuttaa Nummelan-talooni, Jani myöntää ja kertoo Marin jo hakevan Suomesta töitä.

Marin Norjassa asuva perhe odottaa innolla Sievisen tapaamista.

- Olen kertonut äidilleni ja isälleni Janista. He ymmärtävät, kuinka rakastunut olen, Mari Samuelsen sanoo.

IS:n tietojen mukaan Jani Sievinen hurmaa keväällä myös televisiossa. Hän on yksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kilpailijoista.

- Tuohon en nyt sano mitään. Odotellaan, kun MTV3 asiasta tiedottaa, Jani vaikenee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  3. 3

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  4. 4

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  5. 5

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  6. 6

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  7. 7

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  8. 8

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  9. 9

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  10. 10

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  5. 5

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  7. 7

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  8. 8

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  9. 9

    Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

  10. 10

    Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

  2. 2

    Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

  3. 3

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  4. 4

    Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

  5. 5

    Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

  6. Näytä lisää