Niko, Niklas, Niilo

Viihde

Valikko

Viihde

Rosa Meriläiselle ja Simo Frangénille poika!

Vihreiden kansanedustajan Rosa Meriläisen, 30, ja maisteri Simo Frangénin, 42, perhe kasvoi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poikavauvalla.

Meriläisen ja Frangénin esikoinen syntyi Tampereella kello 2.18 aamuyöllä. Uusi perheenjäsen on 52-senttinen ja painaa 3660 grammaa

IS tavoitti eilen tuoreen isän Simo Frangénin.

- Olin mukana synnytyksessä dj:nä. Jo synnytysvalmennuksessa oli kerrottu, että synnytyksen aikana saa soittaa musiikkia. Valitsin rauhallisesta päästä, esimerkiksi Johnny Cashia soitin pari levyllistä, Frangén kertoo.

- Tunnelma on yläneljänneksessä. Ainoa pieni pettymys oli, että pojalla ei ollut silmälaseja syntyessään.

Tv-kasvo jää keskiviikkona viikon isyyslomalle.

- Rosan on tarkoitus pitää äitiyslomaa eduskunnasta kevätkauden ajan, Meriläisen eduskunta-avustaja Veikko Halmetoja kertoo IS:lle.

Meriläinen ja Frangén tutustuivat toisiinsa yhteisten ystävien kautta. Pari kihlautui syyskuussa 2004.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa: Poliisiasemaa piiritetään Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

  2. 2

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

  5. 5

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  6. 6

    HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

  7. 7

    Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

  8. 8

    Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

  9. 9

    IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

  10. 10

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  4. 4

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  5. 5

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  6. 6

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  9. 9

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  10. 10

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa: Poliisiasemaa piiritetään Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

  2. 2

    Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

  3. 3

    Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

  4. 4

    Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

  5. 5

    9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

  6. Näytä lisää