Onni, Sisu

Viihde

Valikko

Viihde

Timberlake on kuolemanväsynyt

Poptähti Justin Timberlake sai Ruotsissa suurta ylistystä toissailtaisesta keikastaan. Lavalla loistava Timberlake on siviilissä kuitenkin väsynyt mies - uudesta lemmestä huolimatta.

Väsymyksen takana on täydellisyydentavoittelijan kiireinen aikataulu. Timberlake esiintyy iltaisin faneilleen maailmankiertueensa lavalla ja mainostaa sivussa Shrek 3 -elokuvaa eri maissa.

- Se on todella rankkaa - fyysisesti lähes mahdotonta. Takana on uskomaton viikko. Olen ollut Berliinissä, Lontoossa, Madridissa, Roomassa, Tukholmassa..., Timberlake sanoi ruotsalaislehti Aftonbladetille.

- En yritä enää edes muistaa hotellihuoneeni numeroa tai sitä missä milloinkin olen.

Timberlake ei väsymyksen vuoksi saapunut eilen illalla edes hänen kunniakseen Tukholman Stureplanilla sijaitsevassa Hell¿s Kitchen -yökerhossa järjestettyihin juhliin.

Tähti hyppäsi esiintymisensä jälkeen suoraan kiertuebussiinsa yhdessä uuden rakkaansa, näyttelijä Jessica Bielin kanssa ja suunatsi kohti Norjaa.

Ruotsalaislehtien mukaan Timerblake ei tullut juhliin, koska hän ei halunnut, että maailmalle leviää uusia yhteiskuvia hänestä ja Bielistä.

Popkuninkaan keikkaa ylistettiin lehdissä ylisanoja säästelemättä.

"Lava hehkuu sellaista kuumuutta, että lehdistölehterillä voisi paahtaa pinjansiemeniä", kuvaili Aftonbladetin musiikkikriitikko Markus Larsson Timberlake-show¿n parhaita hetkiä.

Timberlake esiintyy Ruotsissa vielä maanantaina Göteborgissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  4. 4

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  5. 5

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  6. 6

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  7. 7

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  8. 8

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  9. 9

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  10. 10

    Ex-natsi Holapan ehdokkuus vihreiden listalla sytytti sanasodan – ”Minä en lähtisi kyseenalaistamaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  4. 4

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  5. 5

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  6. Näytä lisää