Heli, Heljä, Helinä

Viihde

Valikko

Viihde

Marjorien huoltajuusriita lapsesta on ohi

Laulaja Marjorien raastava riita lapsestaan on ohi. Hän on saanut yksivuotiaan Nupun yksinhuoltajuuden.

-Elämä on niin ihanaa ja kaikki on niin hyvin, että ihan pelottaa, Marjorie kertoo.

Nupun isä on muuttanut asumaan Marjorien ja Nupun lähistöltä Valkeakoskelta Pohjanmaalle maatilalle.

Marjorie vannoo, että on jättänyt lapsensa isän lopullisesti.

-Ei ikinä, hän sanoo mahdollisuudesta, että he palaisivat vielä joskus yhteen.

Marjorie lähtee ensi viikolla Eija Kantolan ja Anneli Saariston kanssa jo kolmatta kertaa Rakkauden kiertokulku -kiertueelle.

- On ollut loistavaa harjoitella tyttöjen kanssa ilman mitään paineita ja pelkoja. Ei tarvitse pelätä, mitä kauheaa kotona odottaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  5. 5

    Tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma videolle? Japanilaiskanava esitti kuvamateriaalia

  6. 6

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  7. 7

    Kaisa Mäkäräinen panttaa mystisesti MM-päätöstään – "Puhelinhiljaisuus on päällä"

  8. 8

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  9. 9

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  10. 10

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  3. 3

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  6. 6

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  7. 7

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  10. 10

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  2. 2

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  3. 3

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  4. 4

    Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

  5. 5

    Tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma videolle? Japanilaiskanava esitti kuvamateriaalia

  6. Näytä lisää