Senja

Viihde

Valikko

Viihde

Turhapuro-ohjaaja Ere Kokkonen on kuollut

Suomen merkittävimpiin ja suosituimpiin elokuvaohjaajiin kuulunut Ere Kokkonen on kuollut. Hän kuoli 70-vuotiaana vaikean sairauden jälkeen.

Kokkonen tunnetaan muun muassa Uuno Turhapuro -elokuvien ohjaajana.

Kaiken kaikkiaan Kokkonen ohjasi yli 30 elokuvaa 1960-luvulta lähtien. Suosituimmat komediansa hän teki yhteistyössä Spede Pasasen kanssa.

Kokkosen omaa sydäntä lähinnä olivat hänen Turhapuro-elokuviensa lisäksi kaksi teosta: Pohjantähteet (1969) ja Liian iso keikka (1986).

Hänen näkyvimpiin töihinsä kuuluvat Turhapurojen ohella muun muassa Vääpeli Körmy -elokuvat ja Arto Paasilinna -filmatisoinnit.

Kokkonen toimi viihteentekijänä ja johtajana myös Yleisradiossa ja MTV:ssä. Hän sai elokuvaneuvoksen arvonimen vuonna 1999.

Kokkonen kuului suomalaisen televisio- ja elokuvaviihteen uranuurtajiin vuosikymmenten ajan. Hän toimi TV1:n taideohjelmien päällikkönä 1991-1993 ja sittemmin Komediateatteri Arenan johdossa.

Kokkosen viimeiseksi työksi jäi Paukkurauta-Tarja ja huuliharppukostaja -revyyn ohjaus, joka pyörii edelleen Arenassa.

Lisäksi hän valmisteli näytelmää kaksi vuotta sitten ilmestyneiden Muisti palailee pätkittäin -muistelmiensa pohjalta. Näytelmän oli määrä saada ensi-iltansa keväällä.

Kokkosen tunnetuimpiin kuuluvia varhaisempaa kautta edustavia ohjaustöitä olivat mm. Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut ja Leikkikalugangsteri.

Kokkosen sydäntä lähellä olleita harrastuksia olivat elokuvan ja teatterin ohella jalkapallo, kirjallisuus ja golf.

Kokkonen syntyi Savonlinnassa. Hän oli naimisissa Anna-Maija Kokkosen kanssa vuodesta 1984 lähtien. Kokkosella oli yksi lapsi, vuonna 1974 syntynyt tytär.

Viihdekonkarilla 33 elokuvaohjausta

- Erkki Olavi "Ere" Kokkonen syntyi 7. heinäkuuta 1938 Savonlinnassa. Kuoli 16. lokakuuta 2008 Helsingissä.

- Aloitti ohjaajana Mainos-TV:ssä 1961.

- Ylen Televisioteatterissa 1965-1968.

- Yhteistyö Pertti "Spede" Pasasen kanssa alkoi 1966. Ohjasi ja käsikirjoitti monia Spede-elokuvia. Kokkonen ohjasi kaikkiaan 33 elokuvaa. Niihin lukeutuu Uuno Turhapurojen ohella muun muassa Vääpeli Körmyjä sekä Arto Paasilinnan kirjoihin perustuvia filmejä.

- MTV:n viihdepäällikkö liki vuosikymmenen 1974.

- Yleisradion Taideohjelmien päällikkö 1991-1995.

- Perusti 1991 elokuvayhtiön Ere Kokkonen Oy.

- Perusti Komediateatteri Arenan, jonka esitykset alkoivat syksyllä 1995.

- Ere Kokkonen palkittiin vuoden 2001 Erikois-Telviksellä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

  4. 4

    Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

  5. 5

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  6. 6

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  7. 7

    Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

  8. 8

    Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

  9. 9

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  10. 10

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  5. 5

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  6. 6

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  7. 7

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  8. 8

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  9. 9

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

  4. 4

    Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

  5. 5

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  6. Näytä lisää