Toni, Anton, Antto

Viihde

Valikko

Viihde

Live Earth päättyi

Live Earth -konsertit on saatu päätökseen. Yhteensä yhdeksän suurkonsertin sarja kesti 22 tuntia.

Rock ja pop soivat ilmastonmuutoksen vastustamisen nimissä eri puolilla maailmaa. Suurkonsertteja järjestettiin muun muassa New Yorkissa, Lontoossa, Hampurissa ja Etelä-Afrikassa. Tapahtuma päättyi Rio de Janeiroon ja New Yorkiin Suomen aikaa aamulla.

Sateisessa Saksassa musisoinnin aloitti kolumbialainen tähti Shakira. Yleisöä paikalle oli kertynyt yllättävän vähän, vain muutamia tuhansia ihmisiä. Sen jälkeen lavalla kävi muun muassa Snoop Dogg. Myöhemmin illalla Hampurissa esiintyy vielä esimerkiksi uusimman James Bond -tunnusbiisin esittäjä Chris Cornell.

Lontoossa puolestaan esiintyi ensimmäisenä rocklegenda Genesis ja yleisömääränkin laskettiin nousseen siellä yli 60 000:een. Myöhemmin illalla Wembley-stadionin lavalle nousivat Metallica, James Blunt ja Madonna.

Myös paljon arvostelua osakseen saaneet Live Earth -konsertit alkoivat jo aiemmin Australiasta, Kiinasta ja Japanista.

New Yorkissa illan odotetuimpia artisteja ovat varmasti Bon Jovi, The Police ja Kelly Clarkson.

Tapahtumien lipunmyynti ei ole onnistunut toivotulla tavalla, ja esimerkiksi Hampurissa vain hieman yli puolet lipuista oli myyty kaksi päivää ennen konserttia. Myös Johannesburgin konserttiin oli saatavissa lippuja vain muutama tunti ennen konsertin alkua.

Tapahtuman organisaattorina toimii Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore. Live Earth on jatkoa Goren käymälle ilmastonsuojelukampanjalle.

Live Earthillä on myös epäilijänsä

Live Earth on saanut osakseen myös kritiikkiä. Monet rokkarit ovat jättäytyneet tapahtuman ulkopuolelle, syyttäen Live Earthiä tekopyhyydestä.

- Jo pelkästään lavan valaistuksella lämmittäisi kymmenen taloa, joten tapahtuma on tekopyhä. Ja ajattelepa kaikkia niitä lentoja joilla rokkarit tuodaan paikalle, konsertin väliin jättävän Artic Monkeysin rumpali Matt Helders.

The Who:n laulaja Roger Daltrey oli vielä skeptisempi:

- Viimeinen asia jota planeettamme tarvitsee, on rock-konsertti.

Myös Live Aidin takana häärinyt Bob Geldof jättäytyy Live Earthin ulkopuolelle. Geldofista kaikki tietävät jo ilmastonmuutoksesta ja näin ollen tapahtumalla ei ole päämäärää.

Tapahtuman järjestäjät puolustautuvat syyttämällä kriitikkoja kyynisiksi. Tapahtuman ekologinen jalanjälki on pyritty pitämään mahdollisimman alhaisena. Tähdet käyttävät ekologisia välineitä saapuessaan konsertti paikoille, sähköön käytetään uusiutuvia energia lähteitä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  6. 6

    Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

  7. 7

    Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

  8. 8

    Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

  9. 9

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  10. 10

    Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  2. 2

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  3. 3

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  4. 4

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  5. 5

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  6. 6

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  7. 7

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  8. 8

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  9. 9

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  10. 10

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

  4. 4

    Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

  5. 5

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  6. Näytä lisää