Airi, Aira

Viihde

Valikko

Viihde

IS 20.7.2007: Gary Moore: Tyttäreni kuuntelee Lordia

Sunnuntaina 58-vuotiaana kuollut kitaristilegenda Gary Moore oli ahkera Suomen-kävijä. Kesällä 2007 Ilta-Sanomissa julkaistussa haastattelussa hän kertoi urastaan ja intohimostaan musiikkiin.

Juttu on julkaistu Ilta-Sanomissa 20.7.2007.

Irlantilaissyntyinen kitaravelho-laulaja Gary Moore soittaa taas sydämensä kyllyydestä. Tänä viikonloppuna kitara soi Kotkassa ja Muuramessa.

- Soittamista arvostaa entistä enemmän, kun sitä saa tehdä taas silloin kuin haluaa. Soitan nyt pakkoloman jälkeen enemmän kuin ennen, koska se tuntuu niin hyvältä, Moore myöntää.

Hän joutui laittamaan kitaran naulaan, kun sairaalabakteeri taannoin iski hänen käsivarteensa.

- Käsi paisui valtavan kokoiseksi ja oli kuin tulessa. Kipu oli aivan kauhea. Se oli masentavaa ja turhauttavaa, koska en saanut soittaa, Moore kertoo.

- Koko ajan mielessä pyöri, tuleeko käsi kuntoon. Kun ei soita vähään aikaan, rupeaa pelkäämään, pystyykö sitä enää ikinä soittamaan samalla tavalla. Soitan nykyään joka päivä siksikin, että sormieni iho pysyy kovana.

Moore jaksaa innostua soittamisesta aina uudelleen.

- Jos vain näenkin kitaran, haluan tarttua siihen. Minusta tulee aina kuin pikkupoika, kun pääsen kitaroideni ja vahvistimieni pariin.

Ammattimiehellä riittääkin kitaroita joka lähtöön.

- Tällä hetkellä niitä taitaa olla 65 kappaletta. Monet ovat arvokitaroita vuosikymmenten takaa. Vakuutusyhtiö ei anna pitää niitä kotona, vaan ne on säilytettävä turvallisessa paikassa.

Suomeen Moore saapuu mukanaan kiertueilla käyttämänsä kuusi kitaraa.

Suomi on entuudestaan tuttu maa, sillä Moore on ollut täällä yli kymmenen kertaa. Myös vaimo, tytär sekä edellisestä avioliitosta olevat kaksi poikaa ovat käyneet Suomessa. Tällä kertaa kitaristi arvelee saapuvansa tänne ilman perhettään.

Mooren teini-ikäiset pojat, kuten myös kahdeksanvuotias tytär, soittavat kitaraa.

- Poikani ovat hyvin kilpailuhenkisiä soittajia. Tyttärelleni musiikki tuntuu tulevan hyvin luontevasti. Hän kirjoittaa jo nyt kappaleita, ja hänellä on hyvä korva musiikin suhteen.

- Hän ei pidä popista vaan kunnon musiikista, kuten hevistä ja bluesista. Tyttäreni kuuntelee myös Lordia, kitaravirtuoosi virnistää.

- En työnnä lapsiani muusikoiksi, koska jos yrittäisin sitä, he saattaisivat kapinoida ja ryhtyä kirjanpitäjiksi, Moore nauraa hersyvästi.

- Jos haluaa ansaita vain rahaa, kannattaa tehdä muuta kuin soittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. 6

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    7. 7

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    5. 5

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    6. Näytä lisää