Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Amy Winehousen uusi ryhdistymiskeino: balettitunnit

Laulajana ja varsinkin kovana juhlijana mainetta niittänyt Amy Winehouse aikoo ryhdistäytyä lopullisesti. Keino elämänmuutoksen on uusi ja yllättävä.
Huumehouruisesta elämästään tunnettu brittilaulaja Amy Winehouse taistelee tosissaan uransa ja terveytensä puolesta.

The Sun -lehti kertoo, että laulaja ottaa balettitunteja. Lehden mukaan Winehouse on jo aiemmin osoittanut liikunnallista lahjakkuutta ja harrastanut potkunyrkkeilyä.

Kovan harjoittelun tarkoituksena on saada lisää notkeutta ja kurinalaisuutta. Winehousen tavoitteena on päästä hyvään kuntoon, mutta välttää tulemasta liian lihaksikkaan näköiseksi.

Mahdollisuudet ovat hyvät!

Musiikintuntijat arvioivat, että Amy Winehousella on hyvät mahdollisuudet uuteen nousuun, sillä hänen Back to Black -albuminsa myi aikoinaan 10 miljoonaa kopiota ja keräsi Winehouselle kahmalokaupalla Grammy-palkintoja.

Moni lahjakas muusikko on välillä vajonnut huonoille teille, mutta onnistunut nousemaan uudelleen pinnalle. Winehouse on kunnostautunut jazz- ja soul-laulajana sekä varteenotettavana lauluntekijänä. Hän tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi vuonna 2006 julkaistulla kappaleella Rehab, jota pidetään poikkeuksellisen laadukkaana läpilyöntihittinä.

Moni kevyenmusiikin tuntija kannustaa Winehousea nyt tosissaan uuteen nousuun, josta on näkyvissä lupaavia merkkejä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    2. 2

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    3. 3

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    6. 6

      Auto törmäsi jalankulkijoihin Lontoossa – viisi kiidätetty sairaalaan

    7. 7

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    8. 8

      Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

    9. 9

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    10. 10

      Aamu-tv:ssä sekoillut muotitähti mokasi Facebookin live-lähetyksessä – rinta paljastui vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    2. 2

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    3. 3

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    6. Näytä lisää