Pauli, Paavo, Paulus

Viihde

Valikko

Viihde

Sari Tamminen ikävöi Janne Katajaa

- Kaipaan Jannea ihan hirveästi. Juontajilla on outo huumorintaju, harrastamme paljon tilannekomiikkaa, jota harva ymmärtää. Mutta me ymmärrämme toisiamme!

Janne Kataja juonsi ohjelmaa neljänä kesänä, muttei tänä vuonna enää ehdi mukaan aamuvarhaisten radio-ohjelmiensa takia.

- Ollaan Jannen kanssa tosi hyviä ystäviä. Koko perhe tulee tänä kesänä meille kylään, mennään lasten kanssa Muumimaailmaan.

Kesäillan valssin superfaneja, kymmeniä karavaanareita, jotka seuraavat ohjelmaa ympäri Suomen, kutsutaan "kotilojengiksi" ja viime kesänä Sari Tamminen liittyi jengiin vastoin aiempia aikomuksiaan.

Hän vietti perheensä kanssa kolmisen viikkoa matkailuvaunussa ja tekee tänä kesänä samoin.

- Olin aina ajatellut, etten ryhdy karavaanariksi koskaan! Viime kesänä tajusin, että se on maailman ihanin tapa mennä. Koko koti on mukana, pedit pedataan, vaatteet päälle ja menoksi. Kuivatavaraa on varastossa, tuoretavarat ostetaan paikan päältä. Tänä kesänä Taika ymmärtää jo enemmän lastentapahtumienkin päälle. Jos lapsi ei olisi mukana, täytyisi kotiin ajaa yötä myöten. On niin kova ikävä, en vaan pysty olemaan ilman Taikaa, Sari Tamminen tuumaa.

Tv-lehti seurasi valmistautumista suven ensimmäiseen Kesäillan valssiin Pavin lavalla Vantaalla. Lue lisää keskiviikon Tv-lehdestä!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    9. 9

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    10. 10

      Paavi pyysi Maltan ritarikunnan suurmestaria eroamaan – tämä suostui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää