Torsti

Viihde

Valikko

Viihde

PMMP pelasti Ruisrockin lauantain

Manu Chaon keikka sunnuntaina näkyi Ruisrockissa jo lauantaina

Koko päivänä Turussa ei nähty yhtään festivaalin kansainvälisen pääesiintyjän kokoluokkaan yltävää bändiä.

Kun ulkomaisten esiintyjien rahkeet eivät riittäneet, kotimainen PMMP varasti show'n. Illan päättänyt yhtye todisti genrerajoja pilkanneella setillään, että tunnelman voi hetkessä vaihtaa riehakkaasta hartaaseen ja takaisin päästämättä yleisöä hetkeksikään otteestaan.

PMMP on jo siinä asemassa, että se voi keikallaan tehdä ja sanoa ihan mitä vaan, ja siitä Paula Vesala ja Mira Luoti myös ottivat ilon irti.
Vankasta rutiinista huolimatta keikasta jäi spontaani kuva.

Oheisviihdykkeeksi pestatut akrobaatit olivat lavalla koko lailla turhaan, sillä PMMP:n musiikin lisäksi yleisö ei olisi muuta kaivannut.

Ulkomaanvieraista loppuiltaan pääsi esiintymään brittiläinen Elbow.

Sekin onnistui hetkittäin luomaan hartaan tunnelman, mutta osoitti vakavaa tilannetajun puutetta pilaamalla sen heti halvalla yleisönhuudatuksella.

Elbow ei kuitenkaan ole sen kokoluokan bändi, että se ansaitsisi esiintyä tällaisella paraatipaikalla.

Ruuhkaa ja jonoa

Muuten lauantain anti oli melkoista keskinkertaisuuden ylistystä. Siitä huolimatta Ruissaloon oli raahautunut 27000 ihmistä, mikä riitti aiheuttamaan pahoja ruuhkia ja pitkiä jonoja eri puolille festarialuetta.

Esiintyjistä harmaasta massasta erottui parhaiten ruotsalainen Bob Hund pirteän äkkiväärällä indiepopillaan. Laulaja Thomas Öbergin maaninen viuhtominen ja kiipeily lavarakenteissa herätti pelonsekaista ihastusta.

Brittiläinen Anna Calvi soitti väljässä teltassa tunnelmallisen keikan. Ujosti kuiskaillut välispiikit tarjosivat melkoisen kontrastin Calvin vahvalle lauluäänelle.

Jare & Villegalle ovat lihaksi tullut todiste siitä, että populaarimusiikista on turha etsiä enää kapinaa. Siitä huolimatta liian pienelle lavalle ahdettu kaksikko keräsi urheiluräpillään mittavan yleisön.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    6. 6

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    7. 7

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    8. 8

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    9. 9

      Tunnistatko nuoret kuvissa? Saattavat liittyä päiväkodin tulipaloon Espoossa

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    6. Näytä lisää