Matti, Matias

Viihde

Valikko

Viihde

The Beatles tekee paluun Lontoon olympialaisissa?

Nyt huhutaan, että Lontoon olympiakisojen yhteydessä ensi kesänä  nähdään kaikkien aikojen comeback-keikka.
Lavalle astelee joko avajaisissa tai päättäjäisissä the Beatles.

Alukuperäisestä kokoonpanosta on hengissä kaksi muusikkoa, Paul McCartney ja Ringo Starr. Edesmenneet John Lennon ja George Harrison korvattaisiin heidän pojillaan.

Paul McCartney on jo antanut ymmärtää, että neuvotteluja keikasta on käyty.

Brittiläisen The Sun -lehden mukaan Sir Paul oli jo lipsauttanut, että kohukeikka on mahdollinen, mutta oli sitten pehmentänyt lausuntoaan.

- Olen kuullut, että esiintymisestä liikkuu huhuja.

- Olen tavannut erään tyypin, joka tuntee kaverin, joka ottaa asian esille piakkoin, Macca kaarteli.

The Sunin haastattelema olympiajärjestelyjen sisäpiiriläinen sanoo, että McCartney itse olisi ilmaissut halunsa osallistua Lontoon olympiakisojen seremonioihin jollain tavalla.

Sekä McCartney, 69, että Ringo Starr, 71, keikkailevat edelleen. Heidän yhteiskeikkansa ei olisi mitenkään tavatonta. Viime vuonna herrat juhlivat Ringon 70-vuotispäivää yhdessä lavalla - katso video alla tai tästä linkistä.

John Lennonin voisi korvata jompikumpi hänen pojistaan, Julian tai Sean. Molemmat ovat ammattimuusikoita. Samalla uralla on myös George Harrison poika Dhani.

Beatles hajosi 42 vuotta sitten, ja sen jälkeen paluuhuhuja on kuultu säännöllisin väliajoin. Yhteistä keikkaa ei kuitenkaan ole vielä nähty.

Sekä McCartneyn että Starrin ohjelmistossa on nykyään paljon Beatles-hittejä.

Beatles-aarteistoa on viime aikoina otettu uusiokäyttöön helpommin kuin ennen. Luultavasti kiistat tekijänoikeuksista on saatu sovittua.

Beatles-musiikki on myyty Las Vegasin musikaaliin, tietokonepeliin ja viimeksi pitkäaikainen riita tietokonefirma Applen kanssakin saatiin sovittua. Sen myötä Beatlesin kappaleet tulivat myyntiin ja ladavaksi iStoreen.

The Sunin mukaan Lontoon olympialaisten juhlallisuuksissa brittiläinen rock- ja popmusiikki tulee olemaan näkyvässä roolissa, sillä alalla kun briteillä riittää ylpeiltävää.

Tämän voi päätellä siitäkin, että Pekingin olympiakisojen päättäjäisissä Lontoon tervehdyksen toi kekkereihin legendaarinen Led Zeppelin -kitaristi Jimmy Page.

Ensi vuonna Beatlesin ensilevyn ilmestymisestä tulee kuluneeksi 50 vuotta.

Ota kantaa

Uskotko Beatlesin paluuseen

En 79% Kyllä 21%
Ääniä yhteensä 18767

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    6. 6

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Valtava pettymys näkyi kasvoilta – Ilkka Herola taisteli kyyneleitä vastaan haastattelualueella

    9. 9

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    6. Näytä lisää