Kyllikki

Viihde

Valikko

Viihde

Tangomarkkinat: Säännöt taas uusiksi?

Tangolaulukilpailun säännöt uhkaavat muuttua taas.
Katsojat raivostuivat, kun lauantaisen finaalin voitti Mervi Koponen, eikä ennakkosuosikki Heikki Koskelo.

Kilpailun sääntöjä muutettiin viimeksi kolme kesää sitten. Tuolloin päätettiin, että kuninkaallisia valitaan entisen kahden sijaan vain yksi.

Tuomariston puheenjohtajan Martti Haapamäen mukaan syynä oli se, kaikilla voittajilla ei ole mahdollisuutta pärjätä tulevaisuudessa, jos tähtiä on liikaa.

Haapamäki toivoo, että mielipidevyöry toisi taas muutoksia kisan sääntöihin.

- Syksyllä päätämme ensi vuodesta. Pohdimme sääntöjen muuttamista jo viime syksynä, mutta päätimme kuitenkin vielä mennä vanhalla mallilla.

Haapamäen mielestä naisilla ja miehillä pitäisi olla eri sarja.

- En ymmärrä, mitä siinä menetetään, jos valitaan kaksi tangokuninkaallista. Vanhaan malliin emme ole kuitenkaan missään nimessä palaamassa.

Haapamäen mielestä kakkoseksi jääneellä Koskelollakin on opettelemista siinä, miten "yleisö otetaan nöyrästi". Hän muistelee Jari Sillanpäätä, joka pääsi läpi vasta kolmannella kerralla.

- Jari kertoi jännittäneensä kilpailuissa aikaisemmin, mutta kolmannella kerralla lukko loksahti auki ja Jari löysi oman tyylinsä. Tällaista loksahdusta kaipaisin monen kohdalla, ison yleisön edessä esiintymiseen kypsytään. Jännitys ilmenee esiintyjillä eri tavoin. Jotkut ovat ylivilkkaita, jotkut erittäin rauhallisia ja joillain se ilmenee korostettuina piirteinä, kuten ylpeytenä.

Haapamäki korostaa, että voittajan valinta on pitkän ajan prosessin ja saadun kokonaistiedon loppuyhteenveto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Hollantilaislehden kova väite: Jopa kaksi hämäräryhmää järjesteli jalkapallopelejä Suomessa kesällä

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Tästä syystä Therese Johaugin toiminta ei ikinä kävisi päinsä Suomessa – ”Ei jumalauta”

    8. 8

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    9. 9

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    10. 10

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    5. 5

      Hollantilaislehden kova väite: Jopa kaksi hämäräryhmää järjesteli jalkapallopelejä Suomessa kesällä

    6. Näytä lisää