Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Näitä julkkiksia Betty Ford on auttanut

Viime perjantaina kuollut Betty Ford, 93, tunnetaan klinikastaan, jossa superjulkkikset yrittivät päästä kuiville huume- ja alkoholiongelmistaan.
Yhdysvaltain presidentti Gerald Fordin puoliso Betty Ford siunattiin eilen.

People-lehti koosti listan julkkiksista, joita Betty Ford auttoi urallaan:
Robert Downey jr. kirjautui Betty Ford –klinikalle 67 päiväksi 1998 vapauduttuaan vankilasta. Vuonna 2002 hän oli kuivilla pahasta huumeongelmastaan.

ET:stä julkisuuteen nousseen Drew Barrymoren elämä lipesi raiteiltaan jo varhaisnuoruudessa. Hän meni hakemaan apua klinikalta huume- ja alkoholiriippuvuuteensa 13-vutoiaana.

- Totuus on se, ettei koskaan voi olla kokonaan kunnossa. Ei ole olemassa onnellista loppua, koska taistelulle ei ole loppua, Barrymore on sanonut.

Menestyksekkään elokuvauran tehnyt Barrymore ei ole retkahtanut kahteenkymmeneen vuoteen.

Nicole Kidmanin aviomies Keith Urban viihtyi klinikalle kolme kuukautta 2007. Hän on myöhemmin uskoutunut, että aika klinikalla auttoi häntä pelastamaan uransa ja avioliittonsa.

Rokkari Ozzy Osbourne haki hoitoa klinikalta vuonna 1984. Hänellä tosin motiivit olivat hieman erilaiset. Osbourne näet luuli, että hän oppisi klinikalla juomaan kuin herrasmies.

- Soitin sinne ja kerroin tulevani paikalle. Nainen kysyi minulta, mitä huumeita vedän. Vastasin viinaa ja kokaiinia. Nainen sanoi, että haluaa minun jatkavan niiden vetämistä siihen asti, kunnes pääsen sinne. Ajattelin, että mahtavaa – kyseessähän on mahtava paikka!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Ilme kertoo paljon – Jauhojärvi ja Niskanen saivat MM-pronssinsa

    6. 6

      Pettynyt Jarkko Tamminen putosi ensimmäisenä Tanssii tähtien kanssa -kisasta

    7. 7

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    8. 8

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    9. 9

      Tuusulan vanhalla varuskunta-alueella tulipalo tsaarinaikaisessa rakennuksessa

    10. 10

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Ilme kertoo paljon – Jauhojärvi ja Niskanen saivat MM-pronssinsa

    6. Näytä lisää