Tuuli, Tuulia, Hilda

Viihde

Valikko

Viihde

Jani Toivola näki WTC:n tuhon : "Kyyneleet alkoivat valua"

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola oli New Yorkissa tasan kymmenen vuotta sitten matkalla kouluun, kun terroristit iskivät.
Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola muistelee blogissaan dramaattista päivää.

Tasan kymmenen vuotta sitten Toivola oli New Yorkissa varhain aamulla matkalla kouluun. Hän oli myöhässä teatterikoulun oppitunnilta.

"Juoksen minkä jaloistani ja kädessäni läikkyvältä kuumalta kahvilta pääsen. Koulun kulmalle saapuessani havaitsen yläilmoissa, kaukana alakaupungissa sankan savun. Kuudennelta Avenuelta on suora näköyhteys Wall Streetin ytimeen. Kun katson tarkemmin, näen jotain pitkulan muotoista lentävän kohti yhtä WTC:n torneista. Lisää savua", Toivola kirjoittaa.

Hän ei heti ymmärtänyt, mitä hetkeä aiemmin oli tapahtunut.

"Katson hetken ja jatkan matkaa. Olen myöhässä tunnilta. Neuroottisen täsmällisenä ihmisenä en voi sietää tunnetta, joka tulee, kun tietää olevansa myöhässä."

Koululla Toivola kertoo kohdanneensa kaaoksen. Ihmiset parveilevat käytävillä, puhelimet soivat, opettajaa ei näy missään. Koulun toimistossa sanotaan, että metrot on suljettu eikä opettaja pääse paikalle.

"Päivän tunnit on peruttu. Minä alan huutaa toimiston sihteerille, että olen maksanut koulusta kalliin hinnan ja odotan saavani opetusta. Sihteeri yrittää rauhoitella ja toteaa, että minunkin olisi syytä lähteä kotiin. Poistun tuohtuneena ja päätän mennä kuntosalille. Ovella vahtimestari ilmoittaa, että sali on suljettu turvallisuussyistä."

"Harhailen kaupungilla, enkä ymmärrä mitä ympärilläni tapahtuu. Ihmiset ovat kerääntyneet ravintoloiden edustoille katsomaan uutisia. Minä en joistain syystä mene sisään. Haahuilen.
Vastaan tulee ihmisiä, jotka ovat yltä päältä paksun valkoisen pölyn peitossa. Miehen otsasta tulee verta."

Sitten Toivola päättää istahtaa puistonpenkille ja avaa kannettavan radionsa.

"Toimittaja kertoo, että kaksi lentokonetta on iskeytynyt WTC:n torneihin. Tornit ovat romahtaneet ja tuhansien ihmisten arvioidaan menettäneen henkensä. Kyyneleet alkavat valua. Vasta nyt annan itseni käsittää mitä ympärilläni on tapahtunut. Syitä ei tiedä vielä kukaan."

Seuraavat päivät Toivola kertoo istuneensa kotonaan uutisia katsellen.

"Iltaisin menin Union Squaren aukiolle. Itketti, enkä tiennyt minne muualle mennä. Paikalle kokoontui joukoittain ihmisiä. Joku toi kitaran, ja lauloimme yhdessä ja poltimme kynttilöitä. Manhattanista oli tullut pieni leiri."

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    2. 2

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Linja-auto törmäsi jalankulkijaan liikennevaloissa Raumalla – poistui paikalta kiireeseen vedoten

    6. 6

      Hanna Sumari sai julmaa tylytystä ulkonäöstään TTK:n jälkeen – ”Tanssii allien kanssa”

    7. 7

      ”Hienostunut rikollinen juoni” ABB:ssä: Talousvastaava vei 100 miljoonaa ja katosi

    8. 8

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    9. 9

      Metalliyhtye Avenged Sevenfoldin keikkalavalla järkyttävä onnettomuus – mies kuoli, toinen taistelee hengestään

    10. 10

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    4. 4

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    2. 2

      Mystinen säteily väräjää Suomessa saakka – lehdet: Yhdysvallat lähetti erikoiskoneen Britanniaan, tehtävänkuva ”salainen”

    3. 3

      Saara Aalto salasi alussa suhteensa naiseen – ex-mies Teemu Roivainen kuvailee ensireaktiotaan lemmenuutiseen

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Linja-auto törmäsi jalankulkijaan liikennevaloissa Raumalla – poistui paikalta kiireeseen vedoten

    6. Näytä lisää