Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

IS arvioi Chisun uutuuslevyn: Toiveikasta luopumista ja takuuvarma karaokehitti

Supersuosituksi parissa vuodessa nousseen Chisun kolmas studioalbumi Kun valaistun ilmestyi keskiviikkona. IS arvioi odotetun albumin kappale kappaleelta.

Chisu (oikealta nimeltään Christel Sundberg) ei ota kolmannella albumillaan taka-askelia, vaikka hän kertookin levyn kansiteksteissä, että Kun valaistun -albumin tekeminen oli hänelle vaikeaa.

Albumin biisit kulkevat keskenään hyvin eri tasoilla, minkä seurauksena levy ei ole aivan yhtä yhtenäinen kuin edeltäjänsä Vapaa ja yksin. Mutta samaan aikaan monitasoisuus on moni tavoin myös uuden pitkäsoiton vahvuus.

Kun valaistun -albumilla on tarpeellinen määrä hittiainesta, mutta aivan edeltäjänsä veroiseksi se ei yllä kuin hetkittäin. Vapaa ja yksin -albumilla kokonaisuus oli ehompi. Uuden pitkäsoiton tulevia sinkkuja lienevät Sabotage-kappaleen lisäksi ainakin koko karaokekansan hitiksi tyrkyllä oleva Kriisit sekä mahdollisesti myös Minä ja mun pää. Myös Tie-kappaleen loistokkuus saattaa nostaa sen sinkuksi.

Kun valaistun -levyn teema on edeltäjiensä tavoin selkeä. Chisu on itse kuvaillut levyn kertovan luopumisesta, mutta lisäksi kappaleiden sanoituksissa puhutaan paljon elämän vaikeista valinnoista, vanhenemisesta sekä taistelusta katkeruutta vastaan. Monissa kappaleissa aiheita käsitellään parisuhteen kautta.

Chisu onkin vahvimmillaan juuri biisien sanoittajana ja tekstien tulkitsijana. Lyriikat kuulostavat usein naiivin kepeiltä, vaikka aihe ja sanoma onkin totinen. Se taito on Chisulla miltei ainutlaatuinen suomalaisella musiikkikentällä. Kun valaistun -levylläkin Chisun sanoitukset vakuuttavat, vaikka levyllä sanotaankin "beibe" yhteensä lähes parikymmentä kertaa.

Vaikka Chisu on liikkunut levyä tehdessään syvissä vesissä, on Kun valaistun -albumin sanoituksiin löytynyt paljon toiveikkuutta ja iloluontoisuutta.

Kun valaistun ei kaikesta huolimatta yllä aivan edeltäjänsä tasolle. Suurin ero Vapaa ja yksin -levyyn on sävellysten tasossa, sillä tuoreella levyllä monet kappaleet ovat melodiakulkujensa puolesta melko latteita. Tämä siis Chisun mittakaavassa sanottuna.

Albumilta löytyy kuitenkin monimuotoisuutta, sillä välillä rytmit ja soundimaailma liikkuvat jopa Karibian suunnalla. Useita kappaleita ryhdistää myös taustalla jumputtava vaimennettu diskobiitti.

Kaiken kaikkiaan Kun valaistun on varsin mainio levy, vaikkei ylläkään vuoden parhaaksi kotimaiseksi. Albumi vaatii paljon kuuntelua ja ajatustyötä, mikä on aina hyvä asia. On varmaa, että tämäkin albumi tulee voittamaan Chisulle palkintoja ensi vuoden Emma-gaalassa.

Yleisarvio: 3,5/5 tähteä

Tässä arvio Kun valaistun -albumin jokaisesta kappaleesta:

1. Minä ja mun pää

Albumi alkaa vakavahkoissa merkeissä, kun Chisu laulaa elämänhallinnasta ja päänsisäisestä taistelusta elämänvalinnoissa. Kappaleen unenomainen intro hämää, sillä intro vaihtuu nopeasti synkkään ja vaimennettuun diskobiittiin, joka jyskyttää hypnoottisesti taustalla koko kappaleen ajan. Kertosäkeen junnaava "elämä vie, elämä tuo"-klishee häiritsee aluksi, mutta useamman kerran kuuntelun jälkeen sen ärsyttävyys unohtuu. Loppuun asti tasaisen varmasti etenevä kappale on kelpo avaus albumille, ja jättää miettimään, mihin suuntaan albumi alkaa tästä kehittyä.

2. Sabotage

Voi arvata, että Sabotage oli Kun valaistun -levyn ensimmäisenä sinkkuvalintana melko ilmeinen. Sabotage jatkaa nimittäin musiikillisesti aika lähelle siitä, mihin hän Vapaa ja yksin -levyllään jäi. Silti se erottuu tällä albumilla erittäin vahvasti muista kappaleista erilaisuudellaan. Samaan aikaan monitasoinen ja loppua kohti kasvava biisi on myös levyn vahvinta hittimateriaalia parin muun ehdokkaan rinnalla. Sabotagessa Chisu myös osoittaa taas vahvuutensa sanoittajana. Levyn parhaimmistoa.

3. Kohtalon oma

Tämä kappale tuo ensimmäisen kerran hymyn huulille, vaikka kappaleessa katkotaankin sormia. Kevyen lainehtivasti etenevä Kohtalon oma kertoo kohtalon ottamisesta omiin käsiin, ja tämäkin biisi tukeutuu pehmeään taustabiittiin. Kappaleen sanoitus on samaan aikaan totinen ja hyvin lapsekas. "Hei kohtalo! / Oon iso tyttö jo / ja mä päätän sen / kenen kanssa oon tai en" on esimerkki Chisun taidoista pukea usein toistettu sanoma tuoreen omaperäiseen ja hyväntuuliseen asuun. Toiveikas ja pirteä kipale.

4. Ennustus

Albumeilla on usein ns. välikappaleita, jotta albumi pysyisi kiinnostavana loppuun asti ja jotta kuuntelijalle tarjottaisiin hengähdystaukoja. Ennustus on tavallaan juuri sellainen biisi, mutta lopulta ei lähelläkään sitä. Luopumisesta kertova, herkkä ja hyvin henkilökohtaiselta kuulostava kappale jättää selvän merkin kuuntelijaan heti ensikuuntelulla. Sanoitukseltaan levyn parhaita.

5. Tie

Tässä on Kun valaistun -albumin helmi, todellinen napakymppi. Elokuvamusiikkia muistuttava, tunnelmaltaan mystisen maalauksellinen kappale tuo mieleen jotain hyvin tuttua, kansainvälistäkin. Mutta samaan aikaan se on niin nyky-Chisua kuin olla voi. Ilman varsinaisia kertosäkeitä etenevä kappale ei aukene kuuntelijalleen heti, vaan valloittaa hiljalleen ja varma-otteisesti. Ainoa miinus - melko suurikin - "Hei beibe"-toistosta, joka tuntuu tämän biisin kontekstissa erittäin turhalta ja klisheiseltä. Muutoin Tien sanoissa vältytään itsestäänselvyyksiltä ja helpoilta ratkaisuilta. Levyn kenties paras yksittäinen kappale.

6. Veneretki

Kesäinen ja optimismia hehkuva Veneretki on niitä kappaleita, joita kannattaa kuunnella hyvällä mielellä, koska Veneretki todennäköisesti vain leventää hymynkareita. Sävellykseltään hieman vaatimaton, mutta taustalle luotu kariabialainen äänimaailma pelastaa paljon. Ei kuulu silti levyn parhaimmistoon.

7. Kriisit

Chisu teki sen. Kriisit-kappaleesta muodostuu nimittäin mitä todennäköisimmin koko karaoke-Suomen yksi suurimmista suosikkibiiseistä, jota lauletaan ravintoloissa vielä vuosikymmenienkin päästä. Ajattoman ja helposti ärsyttäväksikin muodostuvan rallatuksen tarttuvuus on selviö ja kappale jää saman tien päähän soimaan. Jokaista suomalaista koskettavat sanat vain vahvistavat biisin tulevaa suosiota. Siitä huolimatta Kriisit on Kun valaistun -albumilla korkeintaan keskitasoa, koska se kuulostaa jopa Chisun suussa joutavalta rallilta. On kuitenkin varmaa, että tämä kappale on levyn tuleva sinkkubiisi. Elämän rajallisuudesta ja ikäkriiseistä kertova hitti, josta tykkäävät niin vaarit kuin lapsenlapsetkin – mutta eivät varmasti kaikki Chisu-fanit.

8. Jos on valmis, ei sitä tartte kysyykään

Lisää beibejä Kun valaistun -albumin sanoituksissa. Ei hyvä. Reilut kaksi ja puoli minuuttia kestävä kappale on muutoinkin albumin suurin kysymysmerkki, jonka merkitys ei meinaa aueta useammallakaan kuuntelukerralla. Sävellyksenäkin vaisu. Kappaleen hyväksi on tosin sanottava, että sen tunnelma tuo mieleen monet kansainväliset artistit, kuten vaikkapa Jack Johnsonin. Silti välibiisin makua.

9. Vanha jo nuorena

Albumi päättyy harrastunnelmaiseen kappaleeseen, joka huokuu henkilökohtaisuutta ja tragediaa. Yhtäältä se kertoo loppuun palamisesta ja kuolemasta, toisaalta ihmisestä, joka saa jo nuorena liian suuren vastuun kantaakseen. Ei varsinaista hittipotentiaalia, mutta se ei tarkoita, että Vanha jo nuorena olisi huono kappale - päinvastoin. Lopulta suureksi kasvava kappale muodostuu varmasti monelle kuuntelijalle tärkeäksi. Kaunis ja herkkä lopetus hieman epätasaiselle albumille.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    7. 7

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    8. 8

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

    10. 10

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. Näytä lisää