Jutta

Viihde

Valikko

Viihde

Poliisi kävi McCartneyn häissä: musiikki hiljemmalle!

Liverpoolin pitkätukka soitti mökämusiikkia liian kovaa - levyltä.
Ex-Beatle, Sir Paul McCartney meni sunnuntaina naimisiin Nancy Shevellin kanssa. Parin hääjuhlat pidettiin McCartneyn Lontoon-asunnossa. Bileet jatkuivat pitkään, ja lopulta kävi niin kuin kaupungissa usein käy. Naapurit valittivat poliisille, että nyt on musiikki liian kovalla.

McCartneyn asunto ei ole mikään kerrostaloluukku, vaan kartanotyyppinen talo St. John's Wood -nimisessä kaupunginosassa, hyvin lähellä legendaarista Abbey Roadin studiota, jossa the Beatles teki kaikki suurimmat hittinsä.

- Viranomaiset kävivät paikalla, ja musiikin volyymia laskettiin, poliisi kertoi. Mitään jatkotoimia ei aiheutunut.

Poliisin mukaan valitus koski nimenomaan levyltä soitettua musiikkia, ei paikalla livenä esitettyä. 

Brittitietojen mukaan McCartney oli laulanut muutaman balladin uudelle puolisolleen, mutta nämä eivät aiheuttaneet valitusta.

McCartney on asunut talossaan jo Beatles-ajoista lähtien, joten naapureille ei varmaankaan ole tullut yllätyksenä McCartneyn kämpältä kuuluva mökä.

Eivätkä valitukset ole McCartneylle uutta. Beatlesia pidettiin 60-luvun alussa, paitsi epämusikaalisena, myös liian kovaäänisenä ja pitkätukkaisena poppoona.

Livenäkin hääjuhlissa olisi saanut aikaan melkoisen mekkalan, sillä paikalla olivat esimerkiksi Beatles-rumpali Ringo Starr, Rolling Stonesin Ronnie Wood, ja Pink Floydin David Gilmore.

Brittilehtien mukaan Sir Paul oli pyytänyt vierailta, että nämä eivät levittäisi kuvia tai tietoja hääjuhlan kulusta sosiaalisessa mediassa.

McCartney aloittaa seuraavaksi kiertueen, joka ulottuu Helsinkiin joulukuun 12. päivänä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    3. 3

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    4. 4

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. 6

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    7. 7

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Lotossa ei jaettu päävoittoa – katso oikea rivi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    3. 3

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    4. 4

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. Näytä lisää