Ilmari, Ilmo

Viihde

Valikko

Viihde

Lauri Tähkä levynjulkistamiskeikallaan: Tätä olen odottanut!

Lauri Tähkä villitsi keskiviikkona naisia uuden Polte-levynsä julkistamiskeikalla Helsingissä.
Lauri Tähkä bändeineen veti noin puolituntisen keikan Lasipalatsissa Elisan studiossa. Käytännössä tyystin aikuisista naisista koostunut yleisö eli innolla suosikkinsa mukana, ja tunnelma oli tiivis ja lämmin.

- Tätä uutta levyä on odotettu pitkään: kuullostaa ja näyttää hyvältä, pitkänlinjan fanit Hanna Vuorikoski ja Katriina Tammi kiittelivät heti keikan jälkeen.

- Tosi hyvä, että Lauri on tehnyt selkeän pesäeron vanhaan menoon, he kuvailivat uutta musiikkia tyytyväisinä.

Keikan jälkeen Tähkällä oli aikaa tervehtiä ja halata fanejaan, jakaa nimikirjoituksia ja poseerata yhteiskuvissa. Jonon jatkoksi asettautuivat myös Hanna ja Katriinakin.

"Yleisön katseet ovat kuin huumetta"

Lauri Tähkä itse ei ollut pysyä nahoissaan keikan jälkeen.

- Aivan mieletöntä!! Tätä olen odottanut ja tätä tarvitsen. Tähän kiteytyy niin helvetisti kaikkea, tämä on yksi osa sitä elämäntapaa, mitä haluan, Tähkä kuvaili tuntojaan tuoreeltaan.

- Silloin voi elää eristäytynyttä taiteilijaelämää, kun tekee musiikkia, mutta siinä vaiheessa, kun musiikin tuo ihmisille, sitä muuttuu viihdyttäjäksi. On mahtavaa, kun lavalla tuntee, kuinka biisit kantavat. Yleisön katseet ja viestit keikan aikana saa aikaa jännän fiiliksen - se on kuin huumetta.

Tähkän uusi albumi, Polte, on artistin ensimmäinen soololevy sitten Lauri Tähkä & Elonkerjuun.  Vaikka kyse onkin nimellisesti soololevystä, Tähkä vakuuttaa, että meno on yhtä villiä kuin ennenkin.

- En voi sietää bändiä, joka ei anna kaikkeansa, ja hyvinhän tämä näytti menevän. Haluan tehdä seuraavan levynkin ehdottomasti näiden tyyppien kanssa.

Uusi alku nöyristää entisestään

Soololevy merkitsee Tähkälle myös lopullisesti uuden lehden kääntämistä urallaan. Hän on innoissaan uudesta musiikista ja saamastaan vastaanotosta, mutta muistaa kuitenkin pitää jalat maassa.

- Pitää ottaa vielä alkuun iisisti, ei tässä ruveta leijumaan. Joka keikalla pitää lunastaa paikkansa fanien sydämessä aina uudestaan, Tähkä sanoo.

Lauri Tähkä starttaa kiertueelle uuden levynsä tiimoilta joulukuun alussa Tampereelta. Luvassa on tuttuun tapaan riehakasta menoa ja meininkiä, mutta mahdollisesti myös aivan toisenlaista Lauri Tähkää: laulaja saattaa nousta lavalle myös yksin pelkkä kitara seuranaan.

- Sitä on joskus kokeiltu ja se toimii. On artistille erittäin tervehdyttävä kokemus kiivetä lavalle yksin pelkän kitaran kanssa. Silloin on hyvin paljaana yleisön edessä, ja se jos mikä opettaa nöyryyttä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    7. 7

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    8. 8

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    9. 9

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    10. 10

      Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Suomalaisten suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää