Anna, Anne, Anu

Viihde

Valikko

Viihde

Starlounge: BB-Suvi: Ori loukkaantui teoistani

Big Brother -kaudella kolmanneksi tullut Suvi puhui talossa moneen otteeseen miesystävästään Orista.
Suvi intoutui kehumaan usein Orin miehuuden pituutta. Häntä huoletti, odottaako mies häntä ulkomaailmassa.

Starloungen haastattelussa Suvi kertoo, mitä Orin kanssa tapahtui.

- Ori tuli sunnuntain lähetyksen jälkeen Amarilloon. Hän on loukkaantunut, mutta toivon, että voisimme puhua näistä asioista vielä, Suvi kertoi.

Sivuston mukaan Oria sieppasi Suvin tekoset.

- Minulle selvisi, että hän ei niinkään ole loukkaantunut puheistani, vaan siitä, että hän kuvittelee minun harrastaneen seksiä Salarin kanssa. En todellakaan ole sellaista tehnyt, mutta ystävänikin sanoivat kyseisen tilanteen näyttäneen sitä, että me muka pantiin.

IS:n videossa BB-Suvi katui kyynelsilmin avoimuuttaan talossa ja suri sitä, että on loukannut itselleen läheistä miestä puhumalla heidän intiimeistä asioista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    5. 5

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      KOK analysoi uudelleen kaikki venäläisurheilijoiden näytteet Sotshista

    8. 8

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    9. 9

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    10. 10

      Helsingissä uusi sakkorysä – peltipoliisi laulaa tunnissa jopa 80 kertaa: ”Sata salamaa iskee tulta...”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    5. 5

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    6. Näytä lisää