Nestori

Viihde

Valikko

Viihde

Samuli Edelmannilla ja muilla Mission Impossible -näyttelijöillä jatkot luksushotellissa

Samuli Edelmann on näyttävässä osassa Tom Cruisen tähdittämässä 140 miljoonan dollarin Mission Impossible - Ghost Protocol -elokuvassa.
Tiistaina Samuli Edelmann käveli Laura-vaimonsa kanssa punaista mattoa pitkin elokuvan Lontoon ensi-illassa.

Samalla matolla oli myös Tom Cruise sekä muu näyttelijäkaarti. Porukka poseerasi lukuisille valokuvaajille ja karismaattinen Samuli Edelmann oli Cruisen vieressä vähintään yhtä komea ja näyttävä kuin päätähti.

Elokuvan päätyttyä näyttelijät ja valitut kutsuvieraat juhlivat kuuluisassa Sanderson
-hotellissa. Samuli Edelmann ei aivan heti päässyt juhlatilaan, sillä kuvaajat halusivat ikuistaa tarinan pahiksen hotellin aulassa. Edelmann poseerasi medialle yksin sekä elokuvassa näyttelevän Simon Peggin kanssa.

Naispääosaa vauhdikkaassa seikkailussa esittää
Paula Patton, jonka vieressä Tom Cruise ja Samuli Edelmann poseerasivat punaisella matolla tiistaina.

Samuli Edelmann myönsi IS:n haastattelussa, että hänellä oli epätodellinen tunne.

- Tässä sitä ollaan, ihmeellistä pojalle Porista. On tämä uskomatonta monella tavalla, Edelmann sanoi.

Edelmann
kertoi myös hetkestä, jolloin hän sai kuulla valinnastaan elokuvaan.

- Menin sanattomaksi. Olin kotona Maltalla ja kyllä sitä asiaa hetki piti sulatella, näyttelijä kertoi.

Edelmann
näyttelee Cruisen kanssa muun muassa yhteisessä takaa-ajokohtauksessa, jossa Cruise on auton katolla ja Edelmann istuu ratin takana. Cruise murjoo katolta Edelmannia. Suomalaisnäyttelijällä ei ole kuin hyvää sanottavaa megatähdestä.

-
Tom Cruise on intensiivinen näyttelijä ja kovan luokan tekijä, Edelmann hehkutti IS:n haastattelussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    4. 4

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    8. 8

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    9. 9

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    10. 10

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    4. 4

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    5. 5

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    6. Näytä lisää